Noin 500 tukiaseman uudistus on merkittävä osa Virven vuosien 2014–2018 investointiohjelmaa. Uudistustyössä tukiasemien laitteet uusitaan perin pohjin.
Raportissa käydään läpi turvallisten ja toimintavarmojen palveluiden lisäksi vastuullisuusasioita erityisesti henkilöstön, johtamisen, talouden ja ympäristön näkökulmista.
Kun Valio-myrsky iski lokakuussa 2015, oltiin itäisessä Suomessa valmiimpia kuin muualla maassa. Krivat-järjestelmä oli hankittu vain kuukautta aiemmin.
Huoltovarmuuskeskuksen käynnistämä Kyber 2020 -ohjelma auttaa torjumaan kyberuhkia ja toipumaan vaurioista. Laatujärjestelmä rakentuu yhdessä Erillisverkkojen kanssa.
Erillisverkot edistää viranomaisten viestintätarpeiden standardointia 3rd Generation Partnership -projektissa (3GPP), joka vastaa 4G:n (LTE) ja 5G:n sekä muiden tulevien langattomien viestintäteknologioiden standardisoinnista kansainvälisesti. Erillisverkot haluaa varmistaa kansainvälisen yhteistyön avulla, että standardit vastaavat kriittiseen viestinnän tulevaisuuden tarpeisiin.
Turvallisuuskomitea on myöntänyt vuoden 2016 Timanttiteko-palkinnon 112 Suomi -sovellukselle, jonka ovat kehittäneet Hätäkeskuslaitos ja Digia Oyj. Palkinto jaettiin Suomen Erillisverkot -konsernin järjestämässä kriittisen viestinnän ja turvallisuusalan ammattilaisten Erve Foorumissa 16.3.2017.
Hiihdon MM-kisojen turvajärjestelyt Lahdessa ovat mittavat. Viranomaisverkko Virve takaa
turvallisuusvastaavien yhteydenpidon tilanteessa kuin tilanteessa.
Samaan paikkaan koottu tieto maanalaisista kaapeleista vähentää vahinkoja ja säästää kustannuksia. Yhteistä tahtoa tarvitaan vielä lisää, jotta tieto saavuttaa kaikki tarvitsijat.
Suomi ja Norja aloittavat uuden yhteistyön viranomaisverkkojen käytössä. Jatkossa maiden viranomaiset käyttävät rajaseudulla yhteistä viestintäkanavaa, mikä parantaa yhteistoimintaa. Tekninen valmius verkkovierailuun valmistuu tämän vuoden aikana.
Suomella ja Norjalla on pohjoisessa 736 kilometriä yhteistä rajaa. Lapin harvaan asutulla rajaseudulla maiden viranomaiset ovat tottuneet tekemään yhteistyötä ja toimimaan joustavasti.