Erillisverkkojen konesalipalvelujen on uudelleenauditoinnissa todettu täyttävän kansainvälisen ISO/IEC 27001 -sertifikaatin vaatimukset. Sertifiointi koskee Erillisverkkojen ja tytäryhtiö Leijonaverkot oy:n tarjoamia konesaleja ja niiden tukipalveluja.
”Työnhakuprosessini oli suorastaan ihmeellinen. Olin keväällä 2016 äitiyslomalla, kun huomasin Erillisverkkojen mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen. Yllätyin, kun pääsin soveltuvuustesteihin, vaikka olin pienen vauvan äiti”, Erillisverkkojen kehitysasiantuntija Tiina Numminen kertoo.
”Varmistamme yhteiskunnan turvallista toimintaa, ja jo tämä erityistehtävämme edellyttää meiltä vastuullisuutta. Se ei kuitenkaan riitä, vaan meidän on kehitettävä omia toimintatapojamme yhä vastuullisemmiksi ja seurattava myös tuloksia – sanojen on muututtava teoiksi”, Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki sanoo.
Turvallisuustoimijoiden uutta laajakaistaista Virve-palvelua rakennetaan huolellisesti ja vaiheittain. ”Olemme jo hyvässä vaiheessa, iso osa työstä on tehty. Tilannetta voisi verrata siihen, kun rakennuksessa on valmiina perustukset, seinät ja katto – sehän näyttää silloin jo talolta”, kuvailee Erillisverkkojen kehityspäällikkö Ari Toivonen.
Mitä tarvitaan, jotta maailmanluokan viranomaisverkosta saadaan paras mahdollinen uusi versio? Päätelaitteita, dataa, koneita, kaapeleita, näyttöjä, testausteltta – ja ennen kaikkea huippuosaajia! Laajakaistaista Virve-palvelua testataan jo täysillä Erillisverkkojen laboratoriossa.
Raju Alfrida-myrsky vuonna 2019 herätti Ahvenanmaan. Viranomaisten johtamisjärjestelmiä oli kehitettävä. Maakunnassa puhaltavatkin parhaillaan muutoksen tuulet, kun hälytyskeskuksen ja poliisipäivystyksen toiminnot yhdistyvät rakenteilla olevalle uudelle poliisiasemalle.
Ålcomin hallituksen puheenjohtaja ja Ålands Telefonin tekninen johtaja Jonas Sundborg on vakuuttunut, että laajakaistaiset Virve-palvelut luovat yhteistyömahdollisuuksia ja edistävät teknistä kehitystä Ahvenanmaalla. ”Mielikuvituksen ja yhteistyön avulla voi tehdä melkein mitä vain.”
Erillisverkkojen tuore strategia tähtää kasvuun. Vastuullisen liiketoiminnan, asiakaspohjan ja tunnettuuden kasvu on edellytys myös Erillisverkkojen asiakkaiden – viranomaisten ja turvallisuustoimijoiden – vaikuttavuuden kasvulle.
Entinen ralliautoilija, legendaarinen Michèle Mouton osallistui Jyväskylän MM-ralliin FIAn turvallisuusdelegaation jäsenenä. Hän kehuu viranomaisverkko Virveä ja painottaa radioviestinnän merkitystä rallien kokonaisturvallisuuden varmistamisessa.
”Suurissa yleisötapahtumissa, kuten Jyväskylän MM-ralleissa, nopea viestintä on erittäin tärkeää kokonaisturvallisuuden kannalta. Viranomaisverkko Virven ylläpitäjänä ja palvelun kehittäjänä haluamme mahdollistaa viranomaisten ja tapahtumajärjestäjien tehokkaan yhteistyön”, kertoo Virve-palvelutuotannon päällikkö Harri Hildén.
”Ryhmävideopalvelusta oli kuluneena kesänä paljon hyötyä maastopalojen tähystyslennoilla eri puolella Suomea”, kertoo pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen. Palvelu näytti voimansa erityisesti heinäkuun helteissä, kun metsäpalovaaran vuoksi lentoja oli yhden kuukauden ennätysmäärä.