Suomen Erillisverkot järjesti tänään Porin SuomiAreenalla Maailman paras turvallisuus! -keskustelutilaisuuden, jonka aiheena oli Suomen turvallisuus sekä teknologian rooli kansalaisten turvallisuuden varmistamisessa. Keskustelemassa Erillisverkkojen edustajien kanssa oli eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen ja Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz, keskeisiä turvallisuustoimijoita ja viranomaisia sisäministeriöstä, puolustusministeriöstä, Suojelupoliisista ja Poliisiammattikorkeakoulusta sekä alaan perehtyneitä tutkijoita.
Suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin mukaan uudet teknologiat muuttavat väistämättä turvallisuusuhkien luonnetta. Verkkovakoilusta on tullut arkipäivää.
Puolustusministeriön Mikko Soikkelin mukaan uudet teknologiat tuovat mukanaan monimutkaisia eettisiä kysymyksiä. Vastauksissa on otettava huomioon ennen kaikkea kontrolli ja varautuminen.
Turvallisuusalan asiantuntijoilla ja kansalaisilla on eri käsitys Suomeen kohdistuvista turvallisuusuhista, kertovat Suomen Erillisverkkojen teettämät tutkimukset.
Turvallisuusalan asiantuntijoilla ja kansalaisilla on eri käsitys Suomeen kohdistuvista turvallisuusuhista, kertovat Suomen Erillisverkkojen teettämät tutkimukset. Turvallisuusasioita työssään käsittelevien mielestä suurimmat uhat nousevat kyberturvallisuudesta, kansalaisia taas huolettavat eniten ulkoiset uhkakuvat, kuten maahanmuutto ja Venäjä. Näistä asioista keskustelemme myös Porin SuomiAreenassa 15.7.
Kriittisen tiedon turvaaminen on Erillisverkkojen tärkeimpiä tehtäviä. Kriittisellä tiedolla tarkoitetaan yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeitä ja suojattavia tietoja.
Turvalliset ja toimivat yhteydet viranomaisten kesken lisäävät turvallisuuden tunnetta yhteiskunnassa. Tätä mieltä ovat Suomen Erillisverkkojen tutkimukseen vastanneet viranomaiset ja huoltovarmuuskriittisten yhtiöiden edustajat. Heistä 91 prosenttia sanoo, että kansallisen turvallisuuden on oltava seuraavan hallitusohjelman ytimessä.
Turvalliset ja toimivat yhteydet viranomaisten kesken lisäävät turvallisuuden tunnetta yhteiskunnassa. Tätä mieltä ovat Suomen Erillisverkkojen tutkimukseen vastanneet viranomaiset ja huoltovarmuuskriittisten yhtiöiden edustajat. Heistä 91 prosenttia sanoo, että kansallisen turvallisuuden on oltava seuraavan hallitusohjelman ytimessä.
”Vuosi 2018 oli konsernille onnistunut. Erityistehtäväyhtiön rooli vahvistui. Sitoutuminen turvallisuustoimijoiden yhteistyön mahdollistamiseen on koko konsernilla erittäin vahva”, toimitusjohtaja Timo Lehtimäki sanoo.