”Roolini on olla ennen kaikkea kehittämisen vauhdittaja jokainen päivä. Esimerkiksi Yksi Yhteinen Erve -hankkeessa ja vastuullisuustyössä varmistamme, että Erillisverkkojen palvelut vastaavat kehittyviin asiakastarpeisiin”, kertoo hankejohtaja Mari Fallström työstään Erillisverkoissa.
Uudenmaan eristäminen oli poliisille mittava ja poikkeuksellinen operaatio. ”Virve-verkon häiriötön toiminta ja yhteiset puheryhmät olivat keskeisessä roolissa, että saimme vietyä operaation näin hyvin maaliin”, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Jussi Huhtela sanoo.
Koronapandemian aikana Erillisverkkojen palvelutuotanto on pysynyt hyvällä tasolla. Varautumisemme on edelleen korkea ja olemme keskittäneet ja resurssimme siihen, että viranomaisten ja muiden huoltovarmuustoimijoiden kriittinen viestintä ja johtaminen on turvattua.
Erillisverkoissa on otettu käyttöön ilmoituskanava väärinkäytösepäilyistä ilmoittamiseen. Kanava on tarkoitettu niin asiakkaille, yhteistyökumppaneillemme kuin Erillisverkkojen henkilöstöllekin.
”Poikkeusolot ovat vahvistaneet, että kriittisen viestinnän ja turvallisuuden on oltava Suomen omissa käsissä”, sanovat Erillisverkkojen Timo Lehtimäki, Mika Matturi ja Kari Asiala.
Viranomaisviestinnän historiallinen virstanpylväs saavutettiin maanantaina 4.5.2020, kun Erillisverkot, Elisa ja Ericsson allekirjoittivat sopimukset seuraavan sukupolven viranomaisverkko Virve 2.0:n toteutuksesta. Korona-ajan vuoksi tilaisuus toteutettiin livestreamina verkossa. Juhlavan yhteistyön sinetöivässä henkilöstölle streamatussa hetkessä käytettiin Deltagonin sähköistä segSigned-allekirjoitusratkaisua.
Vähemmän ensihoidon tehtäviä, mutta tehtävien kestot ovat pidentyneet. Näin summaa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä ensihoidon kenttäjohtajana ja apulaisosastonhoitajana työskentelevä Matias Wesin koronapandemian vaikutuksia alueella.
Erillisverkot-konserni julkaisi tietopyynnön Virve 2.0:n toimintokriittisistä viestintäpalveluista marraskuussa 2019. Ensisijaisena tavoitteena oli saada hyvä kuva näiden ratkaisujen kehittyneisyyydestä ja yhteensopivuudesta ohjaamaan hankintastrategian suunnittelua.
Erillisverkkojen johtama kehitystyö kohti laajakaistaista Virve 2.0 -viranomaisverkkoa on yksi valtion tärkeimmistä ict-hankkeista lähitulevaisuudessa. Virve 2.0 on iso harppaus myös kansainvälisessä mittakaavassa, sillä se tuo mobiililaajakaistapalvelut viranomaisten käyttöön nyt valittujen kaupallisten yhteistyökumppanien kanssa.