Nopeasti kasvavat 5G-verkot luovat alustan yhä suuremmalle määrälle teknologiainnovaatioita, joista aikaisemmin voitiin vain haaveilla. Kuluttajamarkkinoilla 5G:n käytön odotetaan seuraavaksi laajenevan päälle puettavaan teknologiaan, kotien digitalisoitumiseen ja liikenteen automatisoitumiseen. Myös hoivasektorilla odotukset ovat suuret.
Maailmanlaajuinen pandemia on pakottanut kasvavat kaupungit nostamaan digitalisaation yhä tärkeämmäksi osaksi kansalaisten palvelua. Smart city -konsepti vaatii kuitenkin tarkkuutta sen suhteen, että ihmisten yksityisyydestä pidetään kiinni. EU:lle Kiinan digitalisaatio on varoittava esimerkki.
Suomessa on käynnissä kansainvälisestikin merkittävä PRIORITY-hanke, jossa kehitetään uusia verkkoratkaisuja esimerkiksi turvallisuustoimijoiden kriittiseen viestintään. Hankkeen ensimmäisessä kenttätestissä Oulussa pukeuduttiin videodokumenttia varten aitoihin poliisiasuihin ja rakennettiin 5G-verkkoon taktinen kupla.
Viranomaisviestinnän historiallinen virstanpylväs saavutettiin maanantaina 4.5.2020, kun Erillisverkot, Elisa ja Ericsson allekirjoittivat sopimukset seuraavan sukupolven viranomaisverkko Virve 2.0:n toteutuksesta. Korona-ajan vuoksi tilaisuus toteutettiin livestreamina verkossa. Juhlavan yhteistyön sinetöivässä henkilöstölle streamatussa hetkessä käytettiin Deltagonin sähköistä segSigned-allekirjoitusratkaisua.
Suomen Erillisverkkojen erityistehtävä on turvata yhteiskunnan kriittistä toimintaa ja viestintää kaikissa olosuhteissa. Vastuullisuus sisältyy lähtökohtaisesti yhtiön liiketoiminnan perusluonteeseen ja sen merkitys toiminnassa laajenee vuonna 2020.
Erillisverkkojen johtama kehitystyö kohti laajakaistaista Virve 2.0 -viranomaisverkkoa on yksi valtion tärkeimmistä ict-hankkeista lähitulevaisuudessa. Virve 2.0 on iso harppaus myös kansainvälisessä mittakaavassa, sillä se tuo mobiililaajakaistapalvelut viranomaisten käyttöön nyt valittujen kaupallisten yhteistyökumppanien kanssa.
Turvallisuustoimijoidenkin tietoliikenneyhteydet saattavat pian toimia 5G-verkon ja satelliittiverkon yhdistelmässä. Satelliittiyhteydellä on kolme etua maanpäälliseen verkkoon verrattuna: läsnäolo kaikkialla, liikkuvuuden mahdollistaminen ja laajakantoinen tiedonvälitys.
Suomen tavoitteena on olla vuonna 2025 maailman houkuttelevin ja ketterin ympäristö avaruusliiketoiminnalle. Siitä hyötyisivät myös turvallisuuskriittiset toimijat.