Erillisverkot on julkaissut kaikkien palveluidensa tiekartat asiakkailleen. Palveluiden kehitysnäkymiä esittelevät tiekartat julkaistaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja joulukuussa. Lähivuosina panostetaan erityisesti Virve-palveluiden kehittämiseen.
Haluatko käyttää osaamistasi turvallisemman Suomen rakentamiseen? Etsimme joukkoomme hallintaympäristön ICT-alustan ylläpidosta ja kehittämisestä innostunutta järjestelmäsuunnittelijaa.
Järjestelmäsuunnittelijana työskentelet osana tiimiä, joka tuottaa hallintaympäristön Erillisverkkojen ICT-tuotannolle. Kehität tiimisi kanssa ICT-alustaa ja tukipalveluita liiketoiminnan tarpeiden pohjalta.
Erillisverkot on solminut sopimuksen Virve-viranomaisverkon kunnossapidosta Digita oy:n kanssa. Sopimuksella varmistetaan viranomaisia ja huoltovarmuuskriittisiä toimijoita palvelevan radioverkon tehokas ylläpito ja luotettava kuuluvuus.
Millaisin tavoittein Erillisverkkojen hallitus ohjaa yhtiön etenemistä? Kysyimme, millaisena hallituksen jäsenet näkevät Erillisverkkojen roolin yhteiskunnassa ja mitkä ovat odotukset toiminnasta tälle vuodelle.
Erillisverkkojen palveluportfolio koostuu useasta alueesta, ja kehitämme niitä jatkuvasti yhdessä kumppaniemme ja asiakkaidemme kanssa. Palveluissamme korostuvat kotimaisuus, turvallisuus ja räätälöitävyys.
Erillisverkkojen konesalipalvelujen on uudelleenauditoinnissa todettu täyttävän kansainvälisen ISO/IEC 27001 -sertifikaatin vaatimukset. Sertifiointi koskee Erillisverkkojen ja tytäryhtiö Leijonaverkot oy:n tarjoamia konesaleja ja niiden tukipalveluja.
Erillisverkkojen tuore strategia tähtää kasvuun. Vastuullisen liiketoiminnan, asiakaspohjan ja tunnettuuden kasvu on edellytys myös Erillisverkkojen asiakkaiden – viranomaisten ja turvallisuustoimijoiden – vaikuttavuuden kasvulle.
Erillisverkot tarjoaa nyt uutena palvelukokonaisuutena Turvapilvipalveluja. Kokonaisuus tuo täysin suomalaisen ja itsehallittavan turvasataman tiedolle ja palveluille sekä mahdollistaa erilaisia korkeamman jalostusasteen ratkaisuja.
Tekniset viat, tietoliikennehäiriö tai yhteiskunnan kriisitilanteet eivät horjuta Leijonaverkkojen konesalipalveluja, joille on myönnetty kansainvälinen ISO/IEC 27001 -sertifikaatti. Tietoturvasertifiointi helpottaa asiakkaita arvioimaan konesaliympäristön ja toiminnan turvallisuutta.