alkuun

Valvomo oli valmis Kiira-myrskyyn

DNA:ssa on ennakkoon suunnitellut ja koetellut toimintamallit myrskyjen varalle. Krivat-palvelu on yhtiössä jatkuvassa käytössä.
hätäilmoitus krivat poikkeustila

Suunnitellut ja koetellut toimintamallit poikkeustilan varalle, tilanteen kehittymisen jatkuva seuraaminen ja sujuva viestintä eri tahojen suuntaan – siinä teleoperaattori DNA:n hallintakeskuksen ryhmäpäällikkö Juha Kuuselan resepti myrskytilanteiden selvittämiseen.

Kiira-myrsky oli melko helppo tapaus hallintakeskukselle, joka valvoo DNA:n verkkoja ja palveluita. Myrskyn vuoksi DNA nosti ennakolta sisäistä valmiuttaan, mutta Kiira ei aiheuttanut kriisitilanteeksi määriteltyä tilannetta.

Ryhmäpäällikkö Juha Kuusela tarkkailee valvomon tietokoneruutua.
”DNA:n valvomossa oltiin valmiita Kiira-myrskyn vyöryessä päälle”, kertoo hallintakeskuksen ryhmäpäällikkö Juha Kuusela. Krivat on DNA:ssa jatkuvasti käytössä.

”Olemme aikaisempien myrskyjen ja muiden kokemusten pohjalta laatineet valmiit prosessit kriisi- ja vikatilanteita varten, ja prosessit otetaan tarvittaessa käyttöön. Nyt kriisimääritelmämme raja ei ylittynyt eikä kriisikoordinaattoria sen vuoksi tarvittu, koska valmius oli riittävä muutenkin”, Kuusela kertoo.

Kiira aiheutti sähköjen katkeamista joillain tukiasemilla, mikä on Kuuselan mukaan tyypillinen riesa myrskyissä. Tukiasemilla on akut, joiden varassa ne toimivat noin kolme tuntia. Operaattori alkaa itse toimia varavoiman varmistamiseksi, jos sähköyhtiöt eivät näytä saavan virtaa palautetuksi kolmen tunnin sisällä.

Krivatissa tarkkailtiin häiriöitä

Julkisen internetin ja matkapuhelinverkon ulkopuolella toimiva Krivat-palvelu on käytössä DNA:n hallintakeskuksessa jatkuvasti, ja myrskytilanteessa sitä seurataan eri karttatasoilla. Kiiran aikana Krivatissa tarkkailtin DNA:n, Elisan ja Telian tukiasemien häiriöitä, Erillisverkkojen Virve-verkon häiriöitä, tieliikenteen häiriöitä sekä Ilmatieteen laitoksen sadetutkaa.

”Hyvä viestintä on olennaista poikkeustilanteissa. Viestintään kuuluu yhteydenpito niin sähköyhtiöihin ja toisiin teleoperaattoreihin kuin viranomaisiinkin. Yhteistyö korostuu myrskyissä”, Kuusela sanoo.

”Tiedottamisessa tärkeää on jatkuvuus ja koko ajan päivittyvän tilanteen kertominen.”

Moni vikailmoitus vasta myrskyn jälkeen

Myrskyjen aikana vikailmoituksia tulee DNA:n asiakaspalveluun normaalia enemmän, ja hallintakeskukseen ilmoitukset näkyvät välillisesti eri toimintoihin liittyvinä vikatilanteina. Kiiran akuuttivaiheessa ilmoituksia häiriöistä tuli DNA:lle melko vähän.

”Myrskyn aikana häiriöt saattavat olla hetkellisiä, ja siksi niistä ei välttämättä kannata heti ilmoittaa. Se ehkäisee ilmoitusruuhkaa”, Kuusela kertoo.

Ilmoitusten määrä saattaakin nousta vasta myrskyn loputtua, kun käyttäjät huomaavat verkkojen ja palveluiden pidempiaikaiset häiriöt.