Erillisverkot toteutti vuotuisen asiakaskokemustutkimuksensa syys- ja lokakuussa 2024. Tutkimukseen vastasi 309 henkilöä. Tänä vuonna nettosuosittelijaindeksi (NPS) saavutti 35 pistettä, mikä osoittaa edelleen asiakkaiden vahvan suosittelualttiuden. NPS on kuitenkin laskenut edellisestä vuodesta.
Erillisverkot on käynnistänyt vuotuisen asiakaskokemustutkimuksen. Tutkimuksessa keräämme asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kokemuksia palveluistamme ja toiminnastamme. Tutkimus toteutetaan syys- ja lokakuun aikana.

Hyvän asiakastyytyväisyyden trendi jatkuu Erillisverkkojen asiakaskokemustutkimuksen vastauksissa. Tyytyväisyys asiakaspalveluun ja -kokemukseen, mutta myös Erillisverkkojen palveluportfolioon on noussut viime vuodesta. Suositteluindeksi kuitenkin laski hieman vuodesta 2021.
Erillisverkot on käynnistänyt vuotuisen asiakaskokemustutkimuksen. Tutkimuksessa keräämme asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kokemuksia palveluistamme ja toiminnastamme. Tutkimus toteutetaan syys- ja lokakuun aikana.
Erillisverkot on käynnistänyt vuotuisen asiakaskokemustutkimuksen. Tutkimuksessa keräämme asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kokemuksia palveluistamme ja toiminnastamme. Tutkimus toteutetaan syys- ja lokakuun aikana.
Yksi Erillisverkkojen vastuullisuusohjelman tavoite on keskusteleva kumppanuus sidosryhmiemme kanssa. Asiakaskokemuskyselyssä toiminnan vastuullisuus sai arvosanaksi 8,8.
Erillisverkkojen vuoden 2020 asiakaskokemuskyselyn suositteluindeksi (NPS) oli erinomaiseksi luokiteltu 45. Toiminnan strategisiksi vahvuuksiksi vastaajat nostivat palvelujemme laadun ja yhteyshenkilön tai myyjän yhteistyö- ja palvelukyvyt. Eniten kehityspotentiaalia nähtiin toiminnan joustavuudessa ja valikoiman laajuudessa.
Kuinka hyvin Erillisverkkojen palvelut ja tuotteet palvelevat? Kuinka helppo kanssamme on asioida? Teemme marras-joulukuun vaihteessa asiakaskokemustutkimuksen.