”Ryhmävideopalvelusta oli kuluneena kesänä paljon hyötyä maastopalojen tähystyslennoilla eri puolella Suomea”, kertoo pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen. Palvelu näytti voimansa erityisesti heinäkuun helteissä, kun metsäpalovaaran vuoksi lentoja oli yhden kuukauden ennätysmäärä.
Tulevaisuuden Virve-palvelua (Virve 2.0) kehitetään käyttäjälähtöisesti palvelumuotoilun metodien avulla. Olemme tehneet laajasti käyttäjien haastatteluja kymmenellä eri toimialalla. Lisäksi olemme ”syvätutustuneet” useiden viranomaisten ja turvallisuuskriittisten toimijoiden toimintaympäristöihin, joissa Virveä käytetään.
Erillisverkoissa on monia ahkeria pyöräilijöitä niin työmatkalla, maastossa kuin maantielläkin. Vuoden alusta käyttöön otettu työsuhdepyöräetu on ollut suosittu: jo 29 erillisverkkolaista on hyödyntänyt etua.
Lapissa ensihoidon ja pelastustoimen tehtävät eivät onnistuisi ilman eri viranomaisten tiivistä yhteistyötä. Sisarukset, ensihoidon kenttäjohtaja Ritva Ronkainen ja päivystävä palomestari Kirsti Heikkala sanovat, että Virve on helpottanut työntekoa valtavasti, mutta listaavat myös toiveita ja huomioita viranomaisverkon kehitystyöhön.
Konesalien hukkalämpö pääsee hyötykäyttöön, energiatehokkuus paranee ja hiilidioksidipäästöt pienenevät, kun energiayhtiö Helen ja Erillisverkot tekevät yhdessä hiilineutraalimpaa tulevaisuutta.
Virve 2.0 -palveluihin siirtyminen on osa viranomaisviestinnän historiankirjoitusta. Radioaallot säilyvät entisellään, joten mitä reunaehtoja on hyvä muistaa aiemmista kehitysvaiheista ja fysiikan ”lakikirjasta”?
Erillisverkot ja Airbus Secure Land Communications (SLC) ovat solmineet uudistetun Virve-ylläpitosopimuksen vuoteen 2025 saakka. Sopimus on jatkoa aiemmille ylläpitosopimuksille ja sen piiriin kuuluvat keskus- ja tukiasematekniikka sekä sovelluspalveluiden ylläpito- ja tukipalvelut.
Koronavuosi 2020 on kasvattanut merkittävästi erilaisia kyberuhkia, sanoo Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari. ”Uhat ovat nykyään myös monimutkaisia ja globaaleja ja niitä pitää torjua jo ennalta. Kuluva vuosi onkin osoittanut, kuinka tärkeää on jatkuvasti pitää huolta turvallisuudesta ja tietoturvasta.”
Viranomaisverkkko Virve muuntuu lähivuosina laajakaistaiseksi Virve-palveluksi. Millaisia kriittisen viestinnän ratkaisuja muut maat ovat kehittämässä? Kuinka sijoitumme kansainvälisenä toimijana?
”Virve 2.0 -hankkeessa saan tehdä työtä, jolla on merkitystä. Virveä käyttävät niin hoitajat sairaaloissa kuin moottorikelkalla pakkasessa liikkuvat rajavartijatkin: laitteiden on toimittava luotettavasti oloista riippumatta”, sanoo Erillisverkkojen kehityspäällikkö Joel Lehtomäki.