Ara Haikarainen (44) aloittaa 1.12.2016 Suomen Erillisverkot -konsernin hallintojohtajana. Tehtävässään hän vastaa konsernipalveluista, joihin kuuluvat talous- ja henkilöstöhallinto, toimitilapalvelut, hankintatoimi, tietohallinto, viestintä ja markkinointi sekä turvallisuus ja riskienhallinta.
Viranomaisradioverkko virven kattavuus on erittäin hyvä. Virven maantieteellinen peitto on noin 98 prosenttia ja väestöpeitto on 100 prosenttia. Haluamme pitää verkon myös jatkossa mahdollisimman toimintavarmana ja turvallisena.
Erillisverkot on jälleen mukana Kuntamarkkinoilla, jotka järjestetään 14.-15. syyskuuta Kuntatalolla, Helsingissä. Tervetuloa tapaamaan meitä osastolle D3 (K-kerros)!
Rauli-myrsky iski Suomeen lauantaina 27.8. iltapäivällä. Myrsky aiheutti tukiasemavikoja virve-verkossa. Viat synnyttivät alueellisia katkoksia virve-palvelussa lähes koko Suomessa. Alueelliset katkokset eivät kuitenkaan aiheuttaneet suurta häiriötä virven käyttäjille.
Erillisverkot on antanut lausuntonsa liikenne- ja viestintämisteriön 700 MHz:n taajuushuutokauppaa koskevasta määräykseen ja radioluvan teknisiin lupaehtoihin liittyen. Lausunto jätettiin 15.8.2016.
Toimitusjohtaja Timo Lehtimäki sanoo, että Erillisverkkojen lausunto kohdistuu tulevaisuuden laajakaistaisen turvallisuusviestinnän tarpeisiin.
Viranomaiset ja muut turvallisuustoimijat tarvitsevat yhä enemmän laajakaistaista tiedonsiirtoa, jotta mm. liikkuvaa kuvaa voidaan hyödyntää. 700 MHz:n taajuuksista käydään huutokauppa puhelinoperaattorien välillä vielä tämän vuoden lopulla. YLE uutisoi aiheesta 26.7.2016.
Uuden sukupolven matkapuhelinverkkojen (4G) edellyttämiä radiotaajuuksia otetaan käyttöön vauhdilla. Puhelinoperaattorien väliseen huutokauppaan 700 MHz:n taajuudet tulevat tämän vuoden lopulla. Radiotaajuuksien jaon yhteydessä on nykyistä Virve-viranomaisverkkoa hoitavan Suomen Erillisverkot Oy:n toimitusjohtajan Timo Lehtimäen mukaan varmistettava, että viestinvälitys keskeisten viranomaisten välillä sujuu jatkossakin kitkattomasti ja ennen kaikkea turvallisesti.
Turvallisuutta, toimivuutta, kriittistä viestintää ja johtamista – Erillisverkkojen yritysvastuuraportin voisi kiteyttää näihin sanoihin. Vuoden 2015 yritysvastuuraportissa kuvataan Erillisverkkojen vaikutuksia suomalaisessa yhteiskunnassa aina tuotantotiloista kansalaisten arkeen saakka.
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä (PKSSK) sai tunnustuspalkinnon ansiokkaasta viranomaisradioverkko virven käytöstä. Virven käyttö on merkittävästi parantanut potilaiden ja työntekijöiden turvallisuutta.
Erillisverkot osallistuu Critical Communications World 2016 -messuille 31.5.–2.6. osana Suomi-paviljonkia. Messut on yksi kriittisen viestinnän kansainvälisistä päätapahtumista. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna Amsterdamissa, Hollannissa.