alkuun

Mika Susi: Osaajapula uhkaa kyberturvallisuusalaa

Yritykset ja viranomaisorganisaatiot tarvitsevat lähivuosina suuren joukon kyberturvallisuuden ammattilaisia. ”Koulutuspaikkoja on aivan liian vähän”, arvioi FISC:n toimitusjohtaja Mika Susi.
kyberturvallisuus turvallisuustrendit 2020-luvulla viranomaisyhteistyö

Kyberturvallisuuden ensimmäinen kehitysvaihe alkaa olla pitkällä: digitaalisessa, verkkojen kautta toimivassa yhteiskunnassa turvallisuus on otettava huomioon kaikessa. Kehitys ei ole ainakaan hidastumassa.

”Kyberturvallisuuden ympärillä ei enää leiju mystiikkaa yhtä paljon kuin takavuosina. Mutta vielä on matkaa siihen, että yritykset ja organisaatiot osaisivat varautua kaikkeen tarvittavaan – varsinkin kun maali liikkuu koko ajan”, sanoo alan yritysten edunvalvontaa hoitavan ja yhteistyötä vauhdittavan FISC:n (Finnish Information Security Cluster) toimitusjohtaja Mika Susi.

Kyberturvallisuusalan kehitystä kuvaa sekin, että Susi on vuonna 2012 perustetussa FISC:ssä ensimmäinen täysipäiväinen toimitusjohtaja.

”Osaajapula haittaa alan kehitystä”

Alan voimakas kasvu on tuonut sekä yrityksille että julkisorganisaatioille
ongelman: ammattitaitoisista tekijöistä on kova pula.

”Jäsenyritystemme viesti on, että osaajapula haittaa merkittävästi alan kehitystä, ellei lisää osaajia aleta määrätietoisesti kouluttaa lisäämällä sekä korkeakoulututkintojen että täydennyskoulutuksen määrää”, Susi sanoo.

Mika Suden mukaan kyberturvallisuusalan toimijoiden huolena on pula ammattitaitoisista työntekijöistä.

Suomalaisen kyberturvateollisuuden menestys perustuu myös
siihen, että alalla on riittävän leveä yrityspohja ja että Suomi on
houkutteleva ympäristö kansainvälisille toimijoille.

”Isot teknologiamurrokset, kuten tekoälyn tai kvanttiteknologian nopea kehitys,
haastavat myös kyberturvallisuusalaa. Esimerkiksi kvanttikoneen synty voi
keikauttaa koko salausteknologian uuteen asentoon. Tällöin joudutaan pohtimaan
myös eettisiä kysymyksiä ja regulaatiota. Yhteistyö viranomaisten ja yritysten
kesken on olennainen osa alan toimintaa, ja Suomessa se toimii”, Mika Susi
sanoo.

”Alusta-ajattelu mahdollistaa yhteistyön”

Lakisääteisten viranomaistoimintojen verkkoturvallisuus on välttämätöntä infraa myös yritysten kannalta. ”On hienoa, että Suomessa löytyy innovatiivisuutta myös viranomaisten ja yritysten rajapinnasta. Erillisverkkojen alusta-ajattelu on tärkeä mahdollisuus yrityksille kehittää osaamista ja yhteistyökuvioita”, Mika Susi sanoo.

Turvallisuustrendit 2020-luvulla

•Osaajapula haittaa yritysten menestystä, joten opiskelupaikkoja tulee lisätä.
•Teknologiamurrokset haastavat yhteiskunnan turvallisuutta.
•Yrityspohjan säilyttävä Suomessa riittävän laajana.
•Investoinnit kehitykseen ja tutkimukseen välttämättömiä.
•Kyberturvallisuuden eettiset kysymykset on tärkeää pitää mielessä.
•Mahdolliset kauppasodat vaikuttavat maailmankauppaan.

Lue lisää:

Tomi Lounema: Yhteishenki on tärkeä osa huoltovarmuutta

Teija Tiilikainen: Hybridivaikuttaminen on kylmäävän laajaa

Kimmo Kohvakka: Turvallisuuden takaamiseksi tarvitaan uusia valmiuksia

Timo Lehtimäki: Digitaalinen itsenäisyys täytyy turvata