alkuun

Virve turvaa Tripla-kauppakeskuksen toimintaa 24/7

Helsingissä sijaitsevan vilkkaan kauppa- ja viihdekeskus Mall of Triplan toimintaa turvaa osaltaan Virve-puhelimen käyttö. Sen avulla Securitaksen järjestyksenvalvojat tavoittavat nopeasti niin toisensa kuin tarvittaessa viranomaisetkin.
viranomaisviestintä virve Virve 2.0

Helsingin Pasilassa vuonna 2019 avattu Mall of Tripla on suorastaan ällistyttävän suuri. Samaan kompleksiin kuuluu Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, vilkas Pasilan rautatieasema sekä hotelli ja toimistotiloja. Triplan tiloissa liikkuu viikoittain normaaliaikaan yli puoli miljoonaa kävijää ja korona-aikaankin noin 350 000.

Triplan tilojen turvallisuudesta vastaa Securitas Oy. Työtä riittää, sillä asemahallin ja ensimmäisen kerroksen kauppakäytävät ovat avoinna 24/7 ympäri vuoden.

 

”Virve on työmme kannalta aivan ensiarvoisen tärkeä. Arjessa se nopeuttaa valvontaa, koska saamme tarvittaessa yhdellä ’huudolla’ kiinni kaikki järjestyksenvalvojat. Ja jos tulee poikkeustilanne, pystyy helpommin ohjaamaan koko kenttää ja samalla kaikki tietävät, mitä muut tekevät. Myös yhteys pelastuslaitokseen syntyy Virven kautta hetkessä”, kertoo Sami Kuusemaa, Securitaksen asiakkuuspäällikkö Mall of Triplassa.

Järjestyksen- ja turvallisuudenvalvonnan kannalta Tripla on ihanteellinen kohde, koska siellä on otettu turvallisuusasiat huomioon jo rakentamisvaiheessa. Pelastuslaitos vaati, että Virve-viranomaispuhelinten pitää kuulua hyvin rakennuksessa ja rakennuttaja on toteuttanut vaatimuksen. Suositus onkin, että Virven sisäverkko rakennetaan kaikkiin kiinteistöihin, joissa on merkittävä henkilö-, ympäristö-, omaisuus- tai liiketoiminnan riski.

”Voimme käyttää työssämme sujuvasti Virve-puhelimia, koska Triplan verkon kattavuus ja kuuluvuus on niin hyvä”, Kuusemaa sanoo.

Virve-käyttöluvan haltija on Mall of Tripla ja Securitas toimii Virven käyttäjänä. Laajan rakennuskompleksin turvallisuutta lisää, että Virven käyttäjäryhmässä ovat mukana myös Triplan kiinteistöpäällikkö Sakari Meriläinen ja ylläpitopäällikkö Valtteri Kääriä. Näin molemmilla osapuolilla on jatkuvasti ajantasainen tilannekuva.

Järjestyksenvalvojat seuraavat tietokoneiden näyttöjä Triplan turvavalvomossa.
Järjestyksenvalvojat Jeremias ja Minja seuraavat Triplan tapahtumia vuorollaan turvavalvomon kautta.

Triplan valvontaa kentällä ja kameroista

Securitaksen järjestyksenvalvojat tekevät työtään vuoroin Triplan tiloissa ja vuoroin omassa turvavalvomossa, josta pystyy seuraamaan toimintaa eri tiloissa. Virve-puhelimet ovat työn tukena molemmissa tehtävissä.

Virven käytöstä on hyötyä paitsi kauppakeskuksen asiakkaiden ja yritysten turvallisuuden, myös järjestyksenvalvojien oman työturvallisuuden kannalta.

”Jos jokin järjestyksenvalvonnan tilanne eskaloituu kentällä, se havaitaan heti myös valvomosta. Voimme ottaa heti yhteyden järjestyksenvalvojan nappikuulokkeeseen ja selvittää, tarvitseeko hän apua”, Sami Kuusemaa kertoo.

Järjestyksenvalvoja Jeremias on työskennellyt Triplassa alusta asti ja pitää työstään.

”Hain tänne töihin, koska tämä on aivan uudenlainen ja monipuolinen kohde. En ole käyttänyt Virve-puhelinta aiemmissa tehtävissäni järjestyksenvalvojana, mutta se on hyvin helppokäyttöinen, ja opin käytön nopeasti”, hän kertoo.

Securitaksen työntekijöiden tehtäviin kuuluu Triplassa muutakin kuin pelkkä järjestyksenvalvonta. Välillä opastetaan kävijöitä oikeaan suuntaan, välillä ohjataan ambulanssi oikeaan paikkaan.

”Sen verran iso ja haastava kiinteistö tämä on, että voimme nopeuttaa ambulanssin tuloa huomattavasti, kun voimme ohjata sen ajamaan heti oikeaan paikkaan. Näin saamme ammattiapua mahdollisimman nopeasti esimerkiksi sairauskohtauksen saaneelle. Ambulanssia vastassa oleva järjestyksenvalvoja pystyy kuvailemaan tilanteen ja kertomaan, mitä apua on mahdollisesti jo annettu”, Sami Kuusemaa kertoo.

Sami Kuusema pitelee Virve-puhelinta Triplan käytävällä.
”Pystymme Virven avulla säästämään pelastuslaitoksen aikaa ja resursseja kiireisempiin kohteisiin”, Sami Kuusemaa kertoo.

Virve auttaa viranomaisyhteistyössä

Virve-puhelin helpottaa Securitaksen yhteistyötä myös pelastuslaitoksen kanssa. Triplassa on kattava palohälytysjärjestelmä, jonka ohjauspaneeli on järjestyksenvalvojien turvavalvomossa. Järjestyksenvalvojat voivat selvittää jopa 95 prosenttia kaikista palohälytyksistä ennen pelastuslaitoksen tuloa. He eivät tee sitä kuitenkaan yksin, vaan neuvottelevat asiasta ensin Virven puheryhmässä.

”Kun järjestelmä ilmoittaa palohälytyksestä, otamme heti yhteyden pelastuslaitoksen kanssa yhteiseen Virve-puheryhmäämme ja kerromme näyttötaululta selviävät ennakkotiedot. Lisäksi meiltä lähtee järjestyksenvalvoja paikan päälle tarkistamaan tilanteen. Useimmiten on kyse sinänsä harmittomasta tapauksesta eli esimerkiksi remonttipölystä, joka on laukaissut hälytyksen. Silloin pelastuslaitos voi palauttaa osan yksiköistä takaisin ja paloesimies tulee vain tarkistamaan tilanteen ja kuittaamaan paloilmoittimen. Näin pystymme yhdessä Virven avulla säästämään aikaa ja resursseja kiireisempiin kohteisiin”, Sami Kuusemaa kertoo.

Järjestyksenvalvoja kävelee Triplan käytävällä mukanaan Virve-puhelin.
”Pidän järjestyksenvalvojan kenttätyöstä, koska silloin pääsen liikkumaan eri puolilla Triplaa ja saan tavata erilaisia ihmisiä – ja työssä pääsee käyttämään suomen lisäksi myös englantia”, kertoo järjestyksenvalvoja Jeremias.

Virve 2.0:n mahdollisuudet kiinnostavat

Sami Kuusemaa on tyytyväinen Virven käyttöön Triplan tiloissa. Hän on kuitenkin kiinnostunut kuulemaan myös laajakaistaisen Virve 2.0:n mahdollisuuksista.

”Käytämme Virveä nyt monipuolisesti, mutta aina olisi hyvä oppia lisää erilaisia käyttötapoja ja kuulla, millaisia uusia mahdollisuuksia Virve 2.0 voi tuoda tällaisessa kauppakeskusympäristössä. Meille ei ole suoranaisesti hyötyä esimerkiksi videon jakamismahdollisuuksista, mutta tulevassa palvelussa on varmasti monia muita uusia ominaisuuksia, joita voisimme ottaa käyttöön.”

Lisäksi hän toivoo, että Virven käyttö leviäisi muuallekin yksityissektorille ja esimerkiksi lähekkäiset toimijat voisivat myös keskenään muodostaa puheryhmiä.

”Esimerkiksi jos meillä Triplassa tapahtuisi jotakin, josta olisi hyvä viestiä laajemmin, pystyisimme nopeasti jakamaan tietoa viereisiin kiinteistöihin”, Kuusemaa sanoo.

Asiakkuuspäällikkö Jukka Pasanen: Virve-lupa haettavissa myös yrityksille

  • Myös erilaiset yritykset voivat hankkia Virve-puhelimet käyttöönsä, jos viranomainen puoltaa hankintaa. Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt käyttäjäryhmät, joilla on oikeus käyttää viranomaisverkkoa.
  • Virven käyttöoikeus myönnetään ohjaavan tai valvovan viranomaisen puollon perusteella. Esimerkiksi kun lupaa haetaan pelastustoimintaan liittyvään tehtävään, puolto haetaan pelastuslaitokselta. Vastaavasti yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvään tehtävään puollon antaja on poliisin Virve-yksikkö.
  • Virven käyttölupahakemus löytyy täältä.
  • Liitteeksi tarvittava viranomaisen puoltohakemus löytyy samalta sivulta. Siellä on myös tarkemmin kuvattu käyttäjäryhmät ja hyväksytyt puoltajat.
  • Hakemus ja sen allekirjoitettu puoltolausunto toimitetaan Erillisverkkojen asiakaspalveluun, asiakaspalvelu@erillisverkot.fi
  • Lue lisää: Virve-verkon käyttölupa

LISÄTIETOJA VIRVE-PALVELUISTA
Jukka Pasanen

Jukka Pasanen

Asiakkuuspäällikkö jukka.pasanen@erillisverkot.fi
  • Tripla.
    Tripla koostuu monista eri rakennuksista – joista korkein on 19 kerrosta – sekä kuudesta maanalaisesta kerroksesta. Kuva: Securitas Oy.

    Mall of Tripla

    • Pohjoismaiden suurin kaupunkikeskus liiketilojen määrällä mitattuna, tiloissa noin 250 liikettä sekä 70 kahvilaa ja ravintolaa.
    • Koko kompleksiin kuuluu viisi kauppakeskuskerrosta, hotelli, toimistotiloja ja viisi kerrosta pysäköintitilaa sekä alimpana elämyskerros Down Under. Pasilan rautatieasema kuuluu samaan kokonaisuuteen.
    • Suomalaisessa omistuksessa. Omistajia YIT, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Conficap ja Fennia.
    • Järjestyksenvalvonnasta vastaa Securitas Oy.