alkuun

Toimii myös tungoksessa – Virve 2 -testaajan täsmävinkit Suomen kesään

Kenttätestaaminen on ollut keskeinen osa Virve 2 -palvelun radioverkon kehitystä. Kentällä tapahtuvissa testeissä varmistetaan, että palvelu toimii aidoissa käyttötilanteissa. Testauksia on tehty massatapahtumissa jo kesästä 2022 lähtien. Millaisissa tapahtumissa Virve 2 -palvelun toimintaa on testattu, ja mitkä ovat konkaritestaajan vinkit tuleviin kesätapahtumiin?
kenttätestaaminen massatapahtumat radioverkko

Kehityspäällikkö Joel Lehtomäki vastaa Erillisverkoilla Virve 2 -palvelun radioverkon osuudesta. Hän on vastannut testaamisesta koko kuusivuotisen Erillisverkot-uransa ajan ja on ollut mukana radioverkon testauksissa siitä asti, kun sitä on alettu testata. Kenttätestausta tehdään yhteistyössä Virve-testaustiimin kanssa, ja myös testauslaboratorion rooli on työssä erittäin tärkeä.

Erillisverkot on toteuttanut Virve 2 -palvelulle reilu 20 massatapahtumatestiä, joista useimmissa Lehtomäki on ollut mukana. Testauskokemusta on karttunut niin isoilta stadionkeikoilta kuin urheilutapahtumistakin. Testejä on tehty myös yhdessä asiakasorganisaatioiden kanssa, ja syksyllä radioverkon toimivuutta testataan yhteistuumin massatapahtumassa.

Virve 2 -palvelun radioverkosta vastaava Erillisverkkojen kumppani Elisa on ollut tiiviisti mukana testauksissa. Elisan kanssa on yhdessä sovittu radioverkon toiminnalle kriteerit, jotka perustuvat 3GPP-standardiin.

”Suunnittelimme tapahtumiin ennalta parametrisettejä, joita testaamalla löysimme parhaimmat asetukset kriteerien saavuttamiseen. Parametrejä saatettiin vielä tapahtumien tai keikkojen aikana lennosta modata, jos haluttuihin tuloksiin ei päästy. Nyt olemme löytäneet toimivat parametrit massatapahtumiin, ja testaukset ovat muuttuneet hyväksyntätestauksiksi. Niissä varmistetaan mittaamalla ja analysoimalla tulokset, että radioverkon suorituskyky täyttää yhdessä sovitut kriteerit”, Lehtomäki kertoo.

Kehityspäällikkö Joel Lehtomäki stadionkeikalla testaushommissa.
Kehityspäällikkö Joel Lehtomäki on ollut mukana radioverkon testauksissa siitä asti, kun sitä on alettu testata.

Kenttätestauksia Mantan lakituksesta Ruisrockiin

Virve 2 -palvelun testauksia on toteutettu monenlaisissa massatapahtumissa: konserteissa, ralleissa, Mantan lakituksessa ja Helsingin Ullanlinnanmäen vappupiknikillä, Ahvenanmaan suurimmassa musiikkitapahtumassa Rock Offissa, Tall Ships Racesissa sekä Jukolan viestissä. Tänä kesänä hyväksyntätestauksia toteutetaan Duran Duranin keikalla, Rockfestissä, Iron Maidenin keikalla, Ruisrockissa, Suomipop-festareilla ja Jyväskylän MM-rallissa. Testauspaikat vaihtelevat, koska palvelun on toimittava stadioneiden lisäksi harvaanasutuilla, pienemmän radioverkkokapasiteetin alueilla silloin, kun niissä on tavanomaista enemmän ihmisiä.

”Aluksi Virve 2 -palvelun puheen ja videon toimivuutta testattiin usean ihmisen voimin. Kuljimme tapahtumassa päätelaitteiden kanssa ja yksi esimerkiksi luetteli ryhmäpuheluun numeroita, ja toisen tehtävä oli arvioida, kuinka hyvin niistä saa selvää. Samaa tehtiin videon kanssa: joku lähetti videostriimiä ja toisen tehtävä oli katsoa, miltä kuva näyttää”, Lehtomäki avaa.

Alkuun testaukset perustuivat testaajien subjektiivisiin havaintoihin, mutta sittemmin mittausdatan keräämistä on kehitetty huomattavasti.

”Meillä on testeissä tarkat kriteerit, joita tavoittelemme. Jos kriteerit eivät täyty tai löydämme muita ongelmia, välitämme tiedot kumppanillemme Elisalle, joka vastaa meille radioverkon toiminnasta kaikissa olosuhteissa. Testitilanteet on järjestetty niin, että testikäyttö vastaisi mahdollisimman hyvin todellista käyttöä. Olemme esimerkiksi testanneet toimivuutta useaan otteeseen Olympiastadionin ikkunattomassa EA-huoneessa”, Lehtomäki sanoo.

Lehtomäen mielestä parasta testaamisessa on sen monipuolisuus – mutta toteaa samalla, että vaikka kesätapahtumissa käyminen on mukavaa, on se myös usein raskasta viikonlopputyötä analysointeineen ja raportointeineen.

”Tykkään vaihtelevasta työstä, joten välillä on kiva lähteä pois koneen ääreltä ja päästä käymään monenlaisissa yleisötapahtumissa. Ikimuistoisin testikeikka on ollut ehdottomasti ensimmäinen rallikokemukseni Jyväskylän MM-rallissa – yllätyin siitä, miten siistiä on seurata WRC-autojen ohikiitämistä livenä. Sen sijaan neljä Antti Tuiskun keikkaa peräkkäin tuntui todella raskaalta”, Lehtomäki hymähtää.

Kenttätestaajan festarivinkit

  • Osta liput ajoissa, jotta et jää ilman lippuja ja saat parhaat paikat katsomosta.
  • Tutustu tapahtumassa esiintyviin artisteihin ja kuuntele heidän biisejään etukäteen, niin saat keikasta enemmän irti.
  • Valmistaudu lähtöön ajoissa, jotta vältät kiireen ja ehdit käydä kavereiden kanssa syömässä hyvin tai piipahtamassa kesäterassilla ennen keikkaa. Muista kuunnella vielä automatkalla esiintyjien parhaita biisejä.
  • Saavu sopivaan aikaan: Jos et ole menossa permannon eturiviin, paikalle kannattaa saapua siinä vaiheessa, kun alkaa olla vähän ruuhkaa. Silloin odotusaika ei ole niin pitkä ja tunnelma on parhaimmillaan, näin hyvän fiiliksen saa sopivasti ennen keikan alkamista.
  • Lähde keikalle parhaiden kavereiden kanssa. Porukalla kaikki on hauskempaa!

Joelin TOP 3 testipaikat: missä Suomessa kohtaavat hyvä fiilis ja parhaat näkymät?

  1. MM-ralli Jyväskylässä
  2. Helsingin Olympiastadion konsertit
  3. Ahvenanmaa