Tilannekuvapalvelu Krivatin käyttö on kehittynyt koronapandemian aikana ja sen jälkeen eri hyvinvointialueilla. Matkan varrella on kiteytynyt, mitä tietoja terveydenhuolto haluaa omaan käyttöönsä ja omaa tilannekuvaansa varten ja mitä he voivat jakaa muille. Tilannekuvan tärkeys korostui koronapandemian aikana, kun terveydenhuollon oli oltava joka päivä kartalla muun muassa sairaaloiden hoitokapasiteetista ja tehtävä yhteistyötä eri viranomaisten kesken.
Pandemia runteli maailmaa myös kuluneena vuonna, ja me viestinnän ammattilaiset olemme tasapainoilleet viestiemme kanssa, kirjoittaa Erillisverkkojen viestintäjohtaja Katariina Salmisalo blogissaan.
Mitä koronan uusi aalto, kiihtyvä digitalisaatio ja datan hyödyntäminen tarkoittavat johtamisen, teknologian ja turvallisuuden kannalta? Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki listaa näkökulmat, joita ei voi ohittaa tulevina kuukausina, kun kohtaamme jälleen uuden virusvariantin.
Erillisverkot on varautunut voimistuvaan pandemiaan, poikkeusoloihin ja mahdollisiin häiriötilanteisiin. Varautumissuunnitelmamme on ajan tasalla ja kykymme vastata turvallisuustoimijoiden tarpeisiin on hyvä.
”Varautuminen on päivän sana, ja olemme harjoitelleet ja kehittäneet poikkeusoloihin valmistautumista etukäteen. Viranomaisverkon merkitys on keskeinen myös koronakriisissä”, Taysin erityisvastuualueen Virve-aluepääkäyttäjä Kai Savonniemi sanoo.