alkuun

Suomi ja Norja aloittavat yhteistyön viranomaisverkkojen käytössä

Suomen ja Norjan viranomaisradioverkkojen toimitusjohtajat sopivat tänään Critical Communications Europe -messuilla Kööpenhaminassa aloittavansa viranomaisradioverkkojensa välisen yhteistyön (Tetra Inter-System-Interface, ISI).

Lehdistötiedote 8.2.2016

Hankkeesta allekirjoitettiin aiesopimus, jossa sovitaan verkkovierailun mahdollistavan suunnittelutyön aloittamisesta ja toimenpiteiden käynnistämisestä hankkeen läpiviemiseksi. Hankkeen arvioidaan valmistuvan vuoden 2017 aikana.

Suomella ja Norjalla on yli 700 kilometriä yhteistä rajaa Lapissa. Lapin alueella viranomaisyhteistyöllä on pitkät perinteet. Viranomaisverkkovierailu onkin merkittävä mahdollisuus lisätä rajat ylittävää viranomaisviestintää.

”Päivittäinen saumaton yhteistyö ilman rajoja viranomaisverkkojen välillä on tärkeää Virve-verkon käyttäjille. Aiesopimus korostaa tärkeitä yhteispohjoismaisia arvojamme. Sopimuksella Suomi aloittaa valmistelutyön liittyäkseen toimintaan, jonka Norja ja Ruotsi ovat jo aloittaneet menestyksekkäästi”, kertoo Erillisverkot-konserniin kuuluvan Suomen Virveverkko Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Vinkvist.

”Tämänpäivän maailmassa kansalaisten turvaamista ei voida lähestyä vain kansallisesta näkökulmasta. DNK on tyytyväinen, että yhteistyötä, joka on aloitettu ruotsalaisten kanssa, voidaan laajentaa koskemaan myös suomalaisia naapureita. Olemme oppineet, että kyky tehdä operaatioita yhdessä ei ole vain teknisiä asioita, vaan myös toimintamallit ja rutiinit hätäpalveluissa on otettava tiiviisti mukaan. Olemme ylpeitä voidessamme lisätä entisestään pohjoismaista yhteistyötä”, sanoo DNK:n, Directorate for Emergency Communication, johtaja Tor Helge Lyngstøl.

Lue myös artikkeli Verkkovierailulla tehoa viranomaisten yhteistyöhön rajaseudulla.

Lisätietoa:
Jarmo Vinkvist, toimitusjohtaja, Suomen Virveverkko Oy, Suomen Erillisverkot -konserni, puh. 040 501 5195
Mari Suokari-Pärssinen, viestintäpäällikkö, Suomen Erillisverkot -konserni, puh. 040 756 0850

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@erillisverkot.fi tai etunimi.sukunimi-sukunimi@erillisverkot.fi

DNK press contact, puh. +47 992 08 908, presse(at)dinkom.no