alkuun

Tulokset haulle: lennokki(8)

Haku

Voisiko tekoäly käynnistää ohjustorjunnan itse? Näin Suomea turvataan tekoälyn avulla

Tekoälyn kyky käsitellä ja analysoida tietomassoja on valtava ihmiseen verrattuna. Samaan aikaan tekoäly toimii vain niin hyvin kuin se on opetettu. Ennen kuin tekoäly toden teolla yleistyy turvallisuuskriittisissä organisaatioissa, ratkaistavana on runsaasti muun muassa eettisiä ja lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä – sekä ennen kaikkea osaajapula.

Drone-laki parantaa ilmailuturvallisuutta

EU:n uutta drone-lakia aletaan soveltaa Suomessa alkuvuonna 2021. Muutokset koskevat niin ammattilennättäjiä kuin harrastajiakin. Uusiin säännöksiin voi tutustua esimerkiksi pelaamalla Droneinfo.fi-sivustolla olevaa peliä.

Drone on nykypäivän tähystystorni rajalla

Miehittämättömiä ilma-aluksia käytetään aktiivisesti maamme rajojen valvonnassa. Lennokkien tuottaman valtavan tietomäärän käsittelyssä on vielä kehitettävää.

“Kansalaisten turvallisuus pystyttävä takaamaan” – Virve 2.0 saa vahvan tuen ylimmältä virkamiesjohdolta

Turun puukotustapauksessa poliisi ehti paikalle minuuteissa. Putinin ja Trumpin tapaamisen turvajärjestelyt hoidettiin kuntoon muutamassa viikossa. Suomalainen viranomaisyhteistyö on maailman huippua, ja viranomaisverkko Virve on sen olennainen osa. Alivaltiosihteeri Päivi Nerg sekä kansliapäälliköt Ilkka Salmi ja Jukka Juusti ovatkin yhtä mieltä, että Virven uusiminen on yksi valtion tärkeimmistä ict-hankkeista.

Ilta poliisin matkassa

Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki ja Virve-palveluista vastaava liiketoimintajohtaja Jarmo Vinkvist tutustuivat poliisin kenttätyöhön.

Dronet ovat jo osa pelastustoimintaa

Hälytys! Keskisuuri rakennuspalo! Kun pelastajat vetävät varusteita päälleen, matkaan on jo lähtenyt ensimmäinen yksikkö – drone-lennokki.