Millaisin tavoittein Erillisverkkojen hallitus ohjaa yhtiön etenemistä? Kysyimme, millaisena hallituksen jäsenet näkevät Erillisverkkojen roolin yhteiskunnassa ja mitkä ovat odotukset toiminnasta tälle vuodelle.
Droneja, sensoreita, puheentunnistusta ja virtuaalilaseja. Mitkä ovat virtuaalitodellisuuden uhat ja mahdollisuudet? Erillisverkkojen teknologiajohtaja Antti Kauppinen, Hätäkeskuslaitoksen kehittämisosaston johtaja Jukka Aaltonen ja Ericssonin Senior Solution Architect Petri Haapanen kertovat.
Kainuun upouudessa keskussairaalassa Kajaanissa käy kuhina, kun potilaita saapuu eri puolilta maakuntaa toimenpiteisiin ja osastoille. Ylilääkäri Tuomo Erola ja sairaanhoitaja Marko Huuskonen kertovat, että hoitotyötä ja tilannekuvan hallintaa helpottaa huomattavasti, että sairaala on ottanut tehostetusti käyttöön Virve-viranomaisverkon.
Erillisverkkojen Turvapilvipalvelu on erillään julkisesta internetistä oleva, täysin kotimainen pilvipalvelu ja on räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan.
”Suomessa viranomaiset ja turvallisuustoimijat ovat jo pitkään tiivistäneet yhteistyötään teknologian avulla, mikä on tehnyt osaamisestamme kansainvälistä huippua. Paljon on silti vielä tehtävää: osa tietojärjestelmistä on hajallaan ja organisaatioiden omissa suljetuissa ympäristöissä. Toistaiseksi myös lainsäädäntö rajoittaa tiedon jakamista”, Erillisverkkojen teknologiajohtaja Antti Kauppinen kirjoittaa blogissaan.
Erillisverkot on julkaissut ensimmäisen teknologiatrendit-katsauksensa! Näkökulmana on erityisesti viranomaisten ja turvallisuustoimijoiden tulevaisuuden teknologiamahdollisuudet. Aiheina katsauksessa ovat muun muassa 5G, pilviratkaisut, tekoäly ja uudet avaruuspalvelut.
”Onneksi saimme Kalajoen maastopalon sammutustöihin apua kaikilta Suomen pelastuslaitoksilta, muilta viranomaisilta ja usealta paikalliselta taholta! Yksin emme olisi millään selvinneet näin laajan palon sammuttamisesta”, sanovat Jarmo Haapanen ja Pekka Räty Jokilaaksojen pelastuslaitokselta.
Erillisverkot tarjoaa nyt uutena palvelukokonaisuutena Turvapilvipalveluja. Kokonaisuus tuo täysin suomalaisen ja itsehallittavan turvasataman tiedolle ja palveluille sekä mahdollistaa erilaisia korkeamman jalostusasteen ratkaisuja.
Nopeasti kasvavat 5G-verkot luovat alustan yhä suuremmalle määrälle teknologiainnovaatioita, joista aikaisemmin voitiin vain haaveilla. Kuluttajamarkkinoilla 5G:n käytön odotetaan seuraavaksi laajenevan päälle puettavaan teknologiaan, kotien digitalisoitumiseen ja liikenteen automatisoitumiseen. Myös hoivasektorilla odotukset ovat suuret.
Virve 2.0 -palveluihin siirtyminen on osa viranomaisviestinnän historiankirjoitusta. Radioaallot säilyvät entisellään, joten mitä reunaehtoja on hyvä muistaa aiemmista kehitysvaiheista ja fysiikan ”lakikirjasta”?
Erillisverkot ja Airbus Secure Land Communications (SLC) ovat solmineet uudistetun Virve-ylläpitosopimuksen vuoteen 2025 saakka. Sopimus on jatkoa aiemmille ylläpitosopimuksille ja sen piiriin kuuluvat keskus- ja tukiasematekniikka sekä sovelluspalveluiden ylläpito- ja tukipalvelut.