Koronaepidemian aikana viranomaisverkkojen ja tietojärjestelmien häiriötön toimivuus 24/7 on korostuneen tärkeää. Hätäkeskuslaitoksen uusi johtaja Taito Vainio lupaa, ettei hätäapua tarvitsevilla ihmisillä ole syytä huoleen.
Turvallisuuskomitea myöntää vuoden 2019 Timanttiteko-palkinnon tiedustelulainsäädännön valmistelulle. Valmistelutyötä tehnyttä laajaa joukkoa edustavat valmistelijat kolmesta ministeriöstä ja eduskunnasta.
Erillisverkkojen tehtävä on turvata yhteiskunnan kriittistä viestintää ja johtamista kaikissa olosuhteissa. Erityistehtävämme korostuu poikkeusoloissa. Koronavirusepidemian synnyttämässä tilanteessa yhtiön tuottamien yhteiskuntaa tukevien ja kansalaisten turvallisuutta varmistavien ict-palveluiden merkitys on korostunut.
Suomalaisten yhteishenki on tärkeä osa varautumista, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema. ”Naapuriapu ja kaverista huolta pitäminen ovat suuri voimavara poikkeuksellisina aikoina. Sen sijaan tavaroiden hamstraamiseen ei ole tarvetta.”
Koronaviruksen vuoksi valmiuksia on nostettu monella taholla. Tilanne voi muuttua nopeasti. Terveydenhuollon ja varautumisesta huolehtivien viranomaisten väliseen tiiviiseen yhteydenpitoon ei saa tulla katkoksia.
Turvallisuustoimijoidenkin tietoliikenneyhteydet saattavat pian toimia 5G-verkon ja satelliittiverkon yhdistelmässä. Satelliittiyhteydellä on kolme etua maanpäälliseen verkkoon verrattuna: läsnäolo kaikkialla, liikkuvuuden mahdollistaminen ja laajakantoinen tiedonvälitys.
Suomen tavoitteena on olla vuonna 2025 maailman houkuttelevin ja ketterin ympäristö avaruusliiketoiminnalle. Siitä hyötyisivät myös turvallisuuskriittiset toimijat.
HSY:llä on toimintasuunnitelma ilmanlaadun äkillisen heikkenemisen varalle pääkaupunkiseudulla. Mittausasemat tarkkailevat ilmanlaatua ympäri vuorokauden. Niistä selviää, että poikkeuksellisen lämmin talvi vaikuttaa monin tavoin myös ilmaan.
Älypuhelin on yhä useammin käytössä myös turvallisuuskriittisissä tehtävissä. Mutta millaisia uhkia ja mahdollisuuksia mobiililaitteiden käyttö tuo turvallisuustoimijoille?
”Bitit eivät tunne rajoja eivätkä tarvitse passia. Tiedolla vaikuttaminen on yhä taitavampaa ja globaalimpaa. Jotta säilyttäisimme digitaalisen itsenäisyyden, meidän pitää tehdä kaikki, mitä suinkin voimme: tämä vaatii turvallisuustoimijoiden hyvää yhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti”, sanoo Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki.