Ensimmäinen Suomen ja Norjan viranomaisradioverkkojen välinen puhelu otettu tänään

Suomi ja Norja aloittavat tänään toisena maailmassa viranomaisverkkojensa roamingin eli verkkovierailun. Verkkovierailussa viranomaiset käyttävät yhteistä viestintäkanavaa. Yhteys on erityisen tärkeä rajaseudulla, jossa hätäkeskus ja sote-toimijat sekä poliisi-, pelastus-, puolustus- ja rajavartiolaitos voivat onnettomuus- tai katastrofitilanteessa kommunikoida keskenään tietoturvallisesti samalla kaistalla ilman katkoja. Näin pelastettavat saadaan turvaan aiempaa nopeammin ja varmemmin.

“Viranomaisroaming parantaa yhteistoimintaa maidemme välillä
hätätilanteissa”, Suomen Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki kertoo. “Vuodesta 2005 eri viranomaisten yhteistyö
Suomen sisällä on ollut täysin ainutkertaista globaalistikin verraten. Nyt
yhteistyö saadaan pohjoismaiseksi, mikä on tämän alueen turvallisuuden kannalta
ensiarvoisen tärkeää. Suomella ja Norjalla on 736 kilometriä yhteistä rajaa Lapissa.
Harvaanasutulla alueella nopea pelastustoiminta on haasteellista ja naapurimaan
poliisi tai ensihoidon yksikkö voi sijaita lähempänä kuin lähin oman maan
viranomainen”, Lehtimäki jatkaa.

Tähän asti Virve-puhelinten ja muiden viranomaislaitteiden
kuuluvuus naapurimaassa on loppunut pian raja-alueen ylittämisen jälkeen. Sen
vuoksi on haluttu yhdistää Virve ja Nødnett Inter-System-Interface-ratkaisulla
(ISI). Nyt suomalaisella Virve-puhelimella voi soittaa viranomaispuheluja kaikkialle
Norjan viranomaisverkkoon ja myös toimia norjalaisten Nødnett-tukiasemien
varassa. Soittojen lisäksi Suomen Virve-verkossa kulkee viikoittain 50
miljoonaa lyhytsanomaviestiä. Vastaavasti norjalaiset viranomaiset voivat ottaa
yhteyksiä kaikkialle Suomeen ja käyttää päätelaitteitaan kaikkialla Suomen
Virve-verkossa.

Suomessa viranomaisilla on käytössä Airbusin toimittama
verkko, norjalaisilla Motorolan verkko. Niiden tekniseen yhteensovittamiseen otettiin
mallia Ruotsin ja Norjan roamingista, joka aloitettiin ensimmäisenä maailmassa
vuosi sitten.

Yhteistyön
pelisäännöt määrittävät tekemisen käytännössä

Virve ja Nødnett määrittelevät sopimuksessaan myös
pelisäännöt sekä esimerkiksi huollot, kustannusten jaon ja muut käytännön
perusasiat.

Loppukäyttäjien – hätäkeskusten, poliisin,
pelastuslaitosten, sote-toimijoiden, puolustuslaitoksen, tullin ja
rajavartijoiden on puolestaan sovittava järjestelmän käytöstä, puheryhmistä,
käytännöistä ja vastuista – eli siitä, kenelle ja mihin ryhmään naapurin
puolella missäkin tilanteessa soitetaan.

“Esimerkiksi tulipalon sattuessa Norjassa johtovastuussa on
poliisi, Suomessa pelastuslaitos. Toimintamallien yhteensovittaminen vaatii
paljon työtä”, Lehtimäki sanoo.

Suomen ja Norjan viranomaisverkot, Virven ja Nødnettin, yhdistävä
hanke käynnistyi helmikuussa 2017 solmitusta aiesopimuksesta, ja vuosi on
kulunut teknisen osuuden toteutuksessa. Testiympäristön jälkeen siirryttiin
operatiivisten verkkojen yhdistämiseen ja ensimmäinen puhelu soitettiin tänään.
Verkkoja testataan ensi vuodelle asti.

Valokuvia tämänpäiväisestä verkon avaustilaisuudesta ja
ensimmäisestä puhelusta voi tilata: Taina Kaitala, Viestintätoimisto Manifesto,
050 372 3406 tai taina.kaitala@manifesto.fi.

Lue lisää Virvestä oheisesta Fact
sheetistä
.

Lisätietoa:

Jarmo Vinkvist, liiketoimintajohtaja, Virve-palvelut, Suomen
Erillisverkot -konserni, puh. 040 501 5195

Timo Lehtimäki, toimitusjohtaja, Suomen Erillisverkot
-konserni, puh. 050 514 8286

Mari Suokari-Pärssinen, viestintäpäällikkö, Suomen
Erillisverkot -konserni, puh. 040 756 0850

Sähköpostit ovat muotoa:

etunimi.sukunimi@erillisverkot.fi tai etunimi.sukunimi-sukunimi@erillisverkot.fi

Englanninkielinen tiedote