Lisää asiakashyötyä ja sisäistä tehokkuutta – miten turvallisuusorientoitunut organisaatio ottaa tekoälyä käyttöön?

Tekoäly on kaikkien huulilla. Erillisverkoilla tekoälyä on aiemmin hyödynnetty pistemäisesti. Nyt työn tueksi on laadittu tekoälystrategia, jossa korostuvat kaksi pääteemaa: asiakkaalle tuotettava hyöty ja sisäisen tehokkuuden parantaminen tekoälyratkaisuja hyödyntämällä.
”Emme ole tekoälyn hyödyntämisen kärjessä toimintamme kriittisten turvallisuusvaatimusten takia. Toimintaamme ohjaa sama säädöspohja kuin asiakkaitammekin, joita ovat esimerkiksi puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, poliisi sekä monet muut turvallisuusviranomaiset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemme voisi hyödyntää tekoälyä työssämme – meidän on vain löydettävä omat tapamme, jotka ovat linjassa turvallisuuden, toimintavarmuuden ja lainsäädännön kanssa”, Erillisverkkojen uusista liiketoiminnoista vastaava johtaja Antti Kauppinen toteaa.
Tekoälystrategiassa on määritelty seuraavat askeleet, joiden avulla tekoäly otetaan Erillisverkoilla laajemmin käyttöön. Ensin strategia jalkautetaan, henkilöstö koulutetaan tekoälyn käyttöön ja pilotoidaan toimintaa parantavia tekoälyratkaisuja. Tavoitteena on, että vuonna 2027 tekoäly olisi Erillisverkkojen sisäisessä toiminnassa täysimittaisessa käytössä kaikilla toiminta-alueilla.
”Turvallisuusvaatimustemme takia henkilöstömme odottaa selkeitä yhteisiä pelisääntöjä ja ohjeita sille, mihin tekoälyä saa ja ei saa käyttää. Ohjeiden lisäksi tarvitsemme tukea ja koulutusta, jotta varmuus tekoälyn käyttöön lisääntyy. Tekoälyn käytöstä voi olla merkittävää hyötyä vain, kun sen käyttö on harkittua, eettistä ja kontekstiin sopivaa”, Erillisverkkojen hallinnosta, kehityksestä ja ICT:stä vastaava johtaja Mari Fallström kertoo.
Prosessien automatisointia ja datan parempaa hyödyntämistä
Tekoälystrategian kahden pääteeman mukaisesti Erillisverkot haluaa tekoälyn avulla parantaa toimintansa tehokkuutta sekä tuottaa entistä vaikuttavampia palveluja asiakkailleen. Tällainen palvelu voisi esimerkiksi analysoida turvallisuustoimijoiden ryhmäkommunikaatiota tai tunnistaa anomalioita eri tietolähteistä tulevista tietovirroista. Erillisverkoilla on paljon määriteltyjä prosesseja, ja tekoälyn avulla näitä prosesseja pystyttäisiin todennäköisesti tekemään entistä nopeammin ja tehokkaammin.
”Tekoäly voi helpottaa suurien tietomassojen käsittelyä ja auttaa ennakoimaan ja innovoimaan. Asiakasnäkökulmasta yksi hyödyntämiskohde voisivat olla esimerkiksi verkon valvomot: tekoäly voisi huomata mahdolliset poikkeavuudet ihmistä nopeammin, jolloin tilanteisiin pystyttäisiin reagoimaan nopeammin”, Fallström sanoo.
Monet suositut tekoälytyökalut sijaitsevat julkisessa pilvessä, mikä tekee niiden käytöstä ison haasteen Erillisverkkojen turvallisuusvaatimusten näkökulmasta. Näiden lisäksi on olemassa toimijan hallinnoimiin tiloihin sijoitettavia On premise -ratkaisuja, joissa tietoturvaan ja tietosuojaan liittyviä asioita voidaan paremmin hallita, koska dataa ei siirretä organisaation ulkopuolelle.
”Liiketoiminnassa tavoitteenamme on hyödyntää ensisijaisesti On premise -ratkaisuja, koska niiden turvallisuus on yksinkertaisemmin todennettavissa ja niiden saatavuus on helpompi varmistaa. Julkisia kielimalleja, jotka sijaitsevat julkisissa pilvipalveluissa, voimme hyödyntää tiedonhaussa ja -jäsentelyssä, mutta silloin on huomioitava, ettei palveluun syötetä salassa pidettäviä tietoja, henkilötietoja tai tietoja, joihin organisaatiolla ei ole tekijänoikeutta. Meidän on huolehdittava, että kriittinen tieto pysyy turvassa – ja tässä henkilöstön kouluttaminen ja tuen tarjoaminen on tärkeässä roolissa”, Kauppinen summaa.
Mitä tekoälyn käytössä ja käyttöönotossa tulisi huomioida turvallisuuden näkökulmasta?
- Tunnista ja luokittele tiedot ja huomioi niiden rajoitukset.
- Tee riskienarviointi: arvioi, millaisia riskejä tekoälyn käyttöönottoon liittyy.
- Tarkasta sopimukset – huomioi esimerkiksi AI Act, GDPR ja kansallinen lainsäädäntö.
- Määrittele käyttötapaukset ja käytettävät järjestelmät: mihin tekoälyä voi käyttää, ja mitä järjestelmiä käytetään?
- Kouluta henkilöstöä tekoälyn käyttöön.