Tekoälyn kyky käsitellä ja analysoida tietomassoja on valtava ihmiseen verrattuna. Samaan aikaan tekoäly toimii vain niin hyvin kuin se on opetettu. Ennen kuin tekoäly toden teolla yleistyy turvallisuuskriittisissä organisaatioissa, ratkaistavana on runsaasti muun muassa eettisiä ja lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä – sekä ennen kaikkea osaajapula.
Kriittisen viranomaisviestinnän pohjoismainen ISI-yhteistyö on jo vakiintunutta. Uutta syntyy kehitystyössä: Erillisverkkojen laajakaistainen Virve 2 -päätelaite liittyi onnistuneesti pohjoismaiseen puheryhmään.
Pohjoismaissa viranomaiskaveria ei jätetä. Toukokuisessa Messukeskuksessa demonstroidaan ”sen verran suuren mittaluokan onnettomuus, että siihen tarvitaan lisäapua naapurimaista” – ja näytetään, miten rasvatusti yhteistyö näissä tilanteissa Pohjoismaissa sujuu. Demo on osa 23.–25. toukokuuta Helsingissä järjestettävää Critical Communications World -tapahtumaa, joka kerää maailman kovimmat kriittisen viestinnän osaajat alan ajankohtaisten aiheiden äärelle.
Erillisverkkojen tuottamien kriittisten ict-palveluiden näkökulmasta vuosi 2022 muistetaan erityisesti huoltovarmuuden, varautumisen ja turvallisuuden korostuneesta merkityksestä.
Tilannekuvapalvelu Krivatin käyttö on kehittynyt koronapandemian aikana ja sen jälkeen eri hyvinvointialueilla. Matkan varrella on kiteytynyt, mitä tietoja terveydenhuolto haluaa omaan käyttöönsä ja omaa tilannekuvaansa varten ja mitä he voivat jakaa muille. Tilannekuvan tärkeys korostui koronapandemian aikana, kun terveydenhuollon oli oltava joka päivä kartalla muun muassa sairaaloiden hoitokapasiteetista ja tehtävä yhteistyötä eri viranomaisten kesken.
Laajakaistaiset Virve 2 -palvelut päivittävät viranomaisten ja muiden turvallisuustoimijoiden viestinnän pian uudelle vuosituhannelle. Palveluita testataan parhaillaan, ja käyttöönotto on alkamassa yhteistyössä – nyt uudessa, asiakkaiden siirtymää tukevassa aikataulussa.
Hyvän asiakastyytyväisyyden trendi jatkuu Erillisverkkojen asiakaskokemustutkimuksen vastauksissa. Tyytyväisyys asiakaspalveluun ja -kokemukseen, mutta myös Erillisverkkojen palveluportfolioon on noussut viime vuodesta. Suositteluindeksi kuitenkin laski hieman vuodesta 2021.
Poikkeuksellisen vuoden päättyessä toimitusjohtajamme Timo Lehtimäki tervehtii rohkaisevasti. Yhdessä olemme pystyneet palvelemaan ja turvaamaan koko suomalaista yhteiskuntaa.
Virve-palvelu on tehokäytössä pääkaupunkiseudun raideliikenteessä ja metrossa. Matkustajien ja liikenteen turvallisuus paranee, kun kuljettajat, järjestyksenvalvojat, kunnossapitäjät, valvomo sekä viranomaiset ja hätäkeskus saavat toisiinsa yhteyden nopeasti.
Kun hätänumero 112 vastaa, valmiudessa on viisi kenttäviranomaista: poliisi, pelastus, ensihoito, Rajavartiolaitos sekä sosiaali- ja kriisipäivystys. Hätäkeskus välittää tehtävän tarvittaville viranomaisille, jotka saadaan nopeasti yhteiseen Virve-puheryhmään ja kentälle auttamaan.
Valmiusjohtaja Pekka Tulokkaan mielestä muskettisotureiden Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -periaate sopii hyvin myös sosiaali- ja terveysalalle – ja viranomaisverkko Virve siihen työkaluksi.