Toimintaympäristö
TAKAISIN VUOSIKERTOMUKSEN PÄÄSIVULLE
Toimintaympäristöä leimasivat yhä talouden epävarmuus sekä kustannustason ja rahoituksen ennakoitavuuteen liittyvät haasteet. Julkisen talouden kestävyys ja sopeutustoimet olivat keskeisiä keskustelunaiheita, ja ne vaikuttivat laajalti julkisen sektorin toimintaedellytyksiin.
Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö säilyi jännitteisenä Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa Ukrainassa. Varautumisen, kriisinsietokyvyn ja kansainvälisen yhteistyön merkitys korostui, ja Nato-jäsenyys muodosti keskeisen viitekehyksen turvallisuus- ja puolustusratkaisujen kehittämiselle.
Työmarkkinatilannetta leimasivat epävarmuus, muutosneuvottelut ja työttömyyden kasvu, mikä vaikutti kotitalouksien luottamukseen ja talouden kokonaiskehitykseen. Digitalisaatio, tekoäly ja teknologiset innovaatiot nousivat tärkeiksi keinoiksi tuottavuuden ja palvelujen tehokkuuden parantamisessa.
Erillisverkkojen näkökulmasta kriittisen viestintäinfrastruktuurin merkitys korostui. Turvallisuusympäristön jatkuva muutos ja kriittisen infrastruktuurin kasvava merkitys korostivat tarvetta kehittää palveluita edelleen ja toimia entistä ketterämmin yhteistyössä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.
Alkuvuodesta toteutetun toimintaympäristöanalyysin jälkeen hallitus tarkensi konsernin strategisia tavoitteita. Konsernin strategiaa kuvataan tarkemmin vastuullisuusraportissa.
Erillisverkkojen toimintaan vaikuttavia megatrendejä
| Megatrendi | Vaikutus toimintaan |
| Geopoliittiset jännitteet ja yhteiskunnallinen levottomuus | Kiinnostus ja tarve Erillisverkkojen palveluille pysyy korkeana. Erillisverkkojen kriittisen viestinnän palvelut luovat käyttäjäorganisaatioiden kautta turvallisuutta ja vakautta yhteiskuntaan. |
| Digitalisaatio ja tekoäly | Viranomaistoiminta on riippuvainen muun muassa luotettavasta datasta, varmennetuista tietojärjestelmistä ja tietoliikenneyhteyksistä. Nämä luovat langattoman tiedonsiirron ja mobiiliviestintäpalveluiden viranomaisviestintäratkaisujen liiketoimintamahdollisuuksia Erillisverkoille. Yhteiset verkko- ja tietotekniset ratkaisut tehostavat Suomen taloutta ja turvallisuutta verrattuna tilanteeseen, jossa turvallisuustoimijat ja -viranomaiset tekisivät omia paikallisesti optimoituja ratkaisujaan. On huomioitava myös digitalisaation riippuvuus energiansaannista: ict-ratkaisut eivät toimi ilman sähköä. Erillisverkkojen tekoälystrategiassa korostuu kaksi pääteemaa: asiakkaalle tuotettava hyöty ja sisäisen tehokkuuden parantaminen tekoälyratkaisuja hyödyntämällä. |
| Talouden murros | Suomen talouden vaikeat ajat vaikuttavat heikentävästi myös Erillisverkkojen kannattavuuteen, resurssien saatavuuteen, hintojen ennallaan pysymiseen sekä asiakkaiden ostokykyyn. Julkisen talouden sopeuttamistoimet vaikuttavat sekä suoraan että välillisesti asiakkaiden kautta. Syksyllä 2025 toteutettiin tuotannollis-taloudellisista syistä muutosneuvottelut, joissa 69 tehtävää päättyi irtisanomiseen. |
| EU:n ja Pohjoismaiden turvallisuusyhteistyö ja Nato | Erillisverkoilla on erityistehtävärooli tuottaa yhteiskunnan kriittisen turvallisuusviestinnän palveluita yli valtiorajojen, muun muassa EUCCS-hanke, Pohjoismaiden rajat ylittävä viranomaisverkkopalvelu sekä Galileo PRS -palvelu. Suomen Nato-jäsenyys tuo lisävaatimuksia Erillisverkkojen toimintoihin ja palveluihin sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. |
| Ilmastonmuutos ja luontokato | Ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeistä on vähentää päästöjä ja pyrkiä pois fossiilisista energiamuodoista. Tämä ohjaa energiatehokkuustyötämme. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja lisääntyvät sään ääri-ilmiöt kasvattavat varautumisvaatimuksia. Yhteisen tilannekuvan ja johtamisen sekä varavoima- ja henkilöstöjärjestelyjen merkitys korostuu. Tämä vaikuttaa palveluidemme jatkuvuus- ja varautumissuunnitelmiin. Kaikki toiminta vaikuttaa ympäröivään luontoon, niin myös Erillisverkot. Otamme toiminnassamme huomioon esimerkiksi pesimisajat ja ennallistamme jälkemme. |
| Väestön ikääntyminen ja työvoiman riittävyys | Työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta ict-alalla voi edelleen olla pulaa erityisesti asiantuntevista ja kokeneista ammattilaisista spesifiä osaamista vaativiin tehtäviin. |
| Vastuullisuuden ja kestävän kehityksen vaatimukset | Vastuullisuuden läpinäkyvä toteuttaminen ja integrointi toimintaan jatkuu. Globaalit ongelmat ja yhteiskunnan tarpeet eivät ole poistuneet mihinkään, ja valtio-omistajan odotukset yhtiöidensä vastuullisuudelle pysyvät. |