Erillisverkoissa on toteutettu merkittävä organisaatiouudistus, jonka taustalla ovat laajat muutosneuvottelut. Organisaatiorakennetta tiivistettiin osastoja yhdistämällä, ja osa johtajista sai uusia vastuita harteilleen. Erillisverkkojen palvelut ja toiminta jatkuvat kuitenkin entiseen malliin.
Viime kuukausien aikana olemme Erillisverkoissa käyneet läpi merkittävän muutoksen. Koko konsernia ja kaikkia työntekijöitä koskeneet muutosneuvottelut olivat vakavat ja vaativat. Muutos näkyy ja tuntuu edelleen, mutta olemme myös kääntäneet katsettamme eteenpäin. Olemme edelleen valmiita kantamaan vastuumme ja jatkamaan työtä turvallisen ja toimintavarman Suomen hyväksi.
Suomen Erillisverkot -konsernin muutosneuvottelut on saatu suunnitellusti päätökseen. Työnantajan neuvotteluesityksessä neuvottelujen esitettiin johtavan enimmillään 86 henkilön irtisanomiseen. Neuvottelut koskivat koko konsernin henkilöstöä eli noin 400 työntekijää. Neuvottelujen lopputuloksena lakkaa 72 tehtävää, joista 69 päättyy irtisanomisiin. Lisäksi joihinkin tehtäviin kohdistuu olennaisia muutoksia.
Suomen Erillisverkot -konsernissa, mukaan lukien tytäryhtiöt Leijonaverkot oy ja Johtotieto oy, käynnistetään 3.9.2025 muutosneuvottelut taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Neuvottelujen piirissä on koko henkilöstö, vähennystarpeeksi arvioidaan enintään 86 henkilöä. Lomautuksia ei ole suunnitteilla.