Kontrolli on harhaa – turvallisuus syntyy kyvystä toimia

Me 80-luvun lapset synnyimme maailmaan, joka tuntui vielä jollain tavalla pysyvältä ja ennakoitavalta. Puhelimet eivät kulkeneet taskussa, ja uutiset kertoi Arvi Lind kello 20.30. Oli yksi karttakirja, kaksi seurattavaa sanomalehteä, kolme mahdollista ihailun kohdetta (Michael Jackson, Madonna ja Metallica) – ja jonkinlainen hiljainen oletus siitä, että maailma ympärillä toimii.

Vaikka 1990-luvun lama jätti jälkensä, kylmän sodan päättyminen loi uskoa vakaampaan tulevaisuuteen. Sellaiseen, jossa asiat etenevät loogisesti ja jossa omaa elämää voi suunnitella pitkällä aikavälillä.

Tänä päivänä oletus jatkuvuudesta ja kontrollista ei ole enää itsestäänselvyys, ei työelämässä eikä siviilissä.

Nopeus vei hallinnan, mutta ei vastuuta

Sodat, ilmastonmuutos ja teknologiset harppaukset seuraavat toisiaan. Itämeren jännitteet, energia-aseen käyttö, kyberuhkat ja rajaturvallisuuden testaaminen ovat konkretisoineet turvallisuusympäristön muuttumista myös Suomessa. Kriisit leikkaavat arkeemme hetkessä: palvelut, datayhteydet, logistiikka ja tiedonkulku ovat kaikki haavoittuvia.

Lisäksi digitalisaatio ja viestinnän nopeus ovat tehneet uhkista entistä läpitunkevampia. Maailmassa on aina tapahtunut, mutta nyt altistuminen tiedolle ja tauhkalle on jatkuvaa. Jokainen käänne tulee iholle push-ilmoituksena, virrassa ja ruudulla.

Silti päätöksenteon vastuu organisaatioiden johdossa on säilynyt entisellään. Reagointikykyä pitäisi löytyä, vaikka varmuutta ei monestakaan asiasta enää ole. Kirjailija Margaret Heffernan kirjoittaa kirjassaan Uncharted: How to Navigate the Future, että tulevaisuuden suunnittelu ei voi nojata pelkkään dataan ja todennäköisyyksiin, vaan ihmisten kykyyn kuvitella, yhdistellä ja toimia yhdessä arvaamattomassa maailmassa. Väitänkin, että johtamisessa tämän ajan avainsanoja ovat kriittinen ajattelu, psykologinen turvallisuus ja yhteistyökyky.

Kun kontrolli murtuu, viestintä rakentaa

Me viestintäihmiset olemme organisaatioissa usein niitä, joiden tehtävä on rakentaa narratiivia hallittavuudesta. Esimerkiksi kriisiviestinnän tavoite on usein välittää kuvaa siitä, että ”homma on hanskassa”. Henkilöstö halutaan pitää toimintakykyisenä ja sijoittajat rauhallisina.

Kontrollin narratiivi liittyy välittämiseen: ”Hallitsemme tilanteen, jotta sinun ei tarvitse huolehtia.” Mutta miten viestimme edelleen vastuullisuutta ja huolenpitoa, kun kontrolli ei enää ole mahdollista?

Viestinnän tehtävä ei ole pyyhkiä pois epävarmuutta, vaan auttaa ihmisiä hahmottamaan suunta sen sisällä. Viestinnällä ei poisteta kriisejä tai kumota päätöksiä. Sen sijaan onnistunut viestintä voi muuttaa sen, miten asiat otetaan vastaan. Tolkuttomuudesta voi tulla ymmärrystä, turvattomuudesta rauhaa ja vastarinnasta hyväksyntää – tai ainakin tilaa keskustelulle.

Pysähtyminen selkeyttää suunnan

Lapsuuteni maailmasta on tultu kauas. Kahdesta sanomalehdestä on siirrytty uutisten loputtomaan virtaan ja postikortista WhatsApp-lomakuviin. Työviestejä ja meemejä voi lukea joka sekunti.

Kun maailma juoksee, on arvokasta osata pysähtyä ja arvioida, mikä todella on merkityksellistä. Mitä kannattaa tehdä, ja mitä voi jättää tekemättä. Mihin voi vaikuttaa ja mistä pitää vain päästää irti.

Kesällä aion ankkuroitua hetkeen, länkipohjalaisen mökkilaiturin nokkaan. Nauttia päätöksenteon rajallisuudesta, järvimaiseman pysyvyydestä, lähikaupan niukasta valikoimasta ja mykästä telkkarista, joka ei kaipaa HD-aikaa.

Mökillä kontrolli ei ole tavoite. On luottamus siihen, että suunnitelmaa voi aina muuttaa, jos taivas tummuu tai kakkupohja lässähtää.