alkuun

Ara Haikarainen valittu Erillisverkkojen hallintojohtajaksi

Ara Haikarainen (44) aloittaa 1.12.2016 Suomen Erillisverkot -konsernin hallintojohtajana. Tehtävässään hän vastaa konsernipalveluista, joihin kuuluvat talous- ja henkilöstöhallinto, toimitilapalvelut, hankintatoimi, tietohallinto, viestintä ja markkinointi sekä turvallisuus ja riskienhallinta.

Haikarainen toimii näiden osastopäälliköiden esimiehenä ja raportoi konsernin toimitusjohtajalle. Lisäksi hänen työnkuvaansa kuuluu konsernin hallinnollinen ohjaus ja kehittäminen yhdessä tiimien kanssa. Myös strategiset suositukset liiketoimintojen kehittämiseksi ja organisaation tietouden parantaminen lainopillisissa kysymyksissä kuuluvat hänen tehtäväkokonaisuuteensa. Haikarainen on konsernin johtoryhmän jäsen.

Ara Haikarainen siirtyy Erillisverkkoihin Tekesistä, jossa hän toimi vastaavassa tehtävässä hallintojohtajana. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden maisteri ja oikeustieteen kandidaatti.

”Olen iloinen, että saamme Aran vahvistamaan Erillisverkkoja laajalla osaamisellaan. Hänen monipuolinen taustansa viranomaismaailmasta poliisin palveluksessa sekä liike-elämässä erilaisten lakiasiainpalvelujen parissa ovat hyvä lisä osaamisprofiilissamme”, sanoo Erillisverkot-konsernin toimitusjohtaja Timo Lehtimäki.

Lisätietoa:

Ara Haikarainen, hallintojohtaja, puh. 050 557 7590
Timo Lehtimäki, toimitusjohtaja, puh. 050 514 8286
Mari Suokari-Pärssinen, viestintäpäällikkö, puh. 040 756 0850

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)erillisverkot.fi.