Tulokset haulle: ymparistovastuu(5)

Haku

Erillisverkot vahvistaa vastuullisuutta kaikessa liiketoiminnassaan: vuosikertomus ja vastuullisuusraportti julkaistu

Uusi vastuullisuusohjelma ja sen useat kehittämistoimet olivat keskeisessä osassa Erillisverkkojen vuoden 2020 toimintaa. Yhtiö on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteisiin ja lähestyy hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.  Vuosikertomus ja vastuullisuusraportti kertovat taloudellisesti ja toiminnallisesti onnistuneesta vuodesta, joka eteni vakaasti koronapandemiasta huolimatta.

Tiedote: Dronet Lapin viranomaisten apuna – Erillisverkkojen ryhmävideopalvelu osoitti tehonsa tositilanteessa

Yhtäaikaiset suurtulvat, suksihelle ja tulentekokielto. Ääripäiden sääilmiöt ovat työllistäneet viranomaisia Suomen pinta-alasta kolmanneksen kattavassa Lapissa touko–kesäkuun vaihteessa. Tulvatilanteen hallinnassa viranomaisverkko Virven rinnalla on pilotoitu uutta Erillisverkkojen ryhmävideopalvelua, johon saadaan reaaliaikaista kuvaa muun muassa droneista ja ajoneuvoista.