VIRVE-verkko nostetaan uudelle tasolle
03.03.2010, 13:31
VIRVE-verkon ohjelmistotasoa nostetaan VIRKE-kehitysohjelman myötä. TETRA-verkko päivitetään nykyisestä tasosta 4.0 tasoon 5.0 vuoden 2010 aikana ja myöhemmin tasoon 5.5.
- Julkaisutaso 5.0 on ollut pitkään viranomaisten kenttäkäytössä useassa Euroopan maassa, joten sen luotettavuus on todennettu, kertoo Janne Tarkiainen EADS Secure Networks Oy:stä. Hän toimii EADSin TETRA-järjestelmien kehityspäällikkönä.
Verkon päivitysten yhteydessä ei voida välttyä käyttökatkoksilta puheessa ja datasiirrossa. Toisaalta uuden verkkoversiot tuovat verkon käyttäjille ja operaattoreille uutta joustavuutta ja palveluita.
Siviilipuhelimella VIRVE-puheryhmään
- Uudessa verkkoversiossa tavallisesta puhelinverkosta voidaan soittaa TETRA-puheryhmään. Esimerkiksi pelastusyksikkö voi ottaa puheryhmäänsä mukaan asiantuntijan, vaikka tällä ei olisi VIRVE-puhelinta, kertoo Tarkiainen.
Tällöin organisaation esim. oma päivystäjä tai hätäkeskuspäivystäjä soittaa asiantuntijan tavalliseen puhelimeen, kertoo hänelle VIRVE-numeron ja suojakoodin, joilla hän saa yhteyden omasta puhelimestaan VIRVE-puheryhmään.
Puhelun siirto päivystäjän toimesta
Puheluita viranomaisten TETRA-verkoista ulkoisiin kaupallisiin puhelinverkkoihin on usein rajoitettu.
Verkon tason noston jälkeen päivystäjä voi yhdistää yksittäiset puhelut TETRA-verkon ulkopuolelle. Ominaisuus toimii myös toiseen suuntaan ja päivystäjän kautta voidaan julkisesta verkosta tulleita puheluita ohjata VIRVE-tilaajille. Lisäksi yksilöpuhelun aikana on mahdollista saada ilmoitus ryhmäpuhelusta menettämättä ryhmäliikenteen kuunteluvelvoitettaan.
Uusi verkkoversio mahdollistaa ISI (Inter System Interface) -rajapinnan käytön, jolloin kaksi esim. eri maiden TETRA-verkkoa pystyisivät toimimaan tietyllä tavalla yhteen. Tosin verkkovierailuista ei ole vielä sovittu viranomaisten kesken.
Datapalveluiden merkitys kasvaa
Laajakaistatuki eli TEDS on mukana verkkoversiossa 6.0, joka on EADSin mukaan saatavilla ensi kesänä. Tarkiaisen mukaan datapalveluiden yleistyminen näkyy mm. laajakaistadatan (TEDS) tuomina uusina mahdollisuuksina, päätelaitteiden integroitumisena ja joustavuutena koskien kaupallisten dataverkkojen hyödyntämistä viranomaisverkon rinnalla.
- TETRA-verkon pitää pystyä toimimaan yhteen kaupallisten datapalveluiden kanssa. Kuitenkin silloin kun tarvitaan kriittiseen käyttöön kelpaavia verkkoja, TETRA on edelleen se ainoa.
