PELTI tutkii pelastuksen tiedonsiirron tarpeita
04.02.2011, 09:47
Pelastustoimen langattoman tiedonsiirron tarpeet tulevaisuudessa (PELTI) on vuoden 2010 kestävä hanke, jossa selvitetään pelastustoimen langattoman tiedonsiirron tarpeita 5 - 10 vuoden päähän. Vaikka tarpeet eroavat mm. pelastuslaitoksen koon ja maantieteellisen sijainnin mukana, myös yhteisiä kaikkia hyödyttäviä asioita uskotaan löytyvän.
PELTI-hankkeesta vastaa Pelastusopisto ja siinä ovat mukana Erillisverkot, Helsingin pelastuslaitos ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Yrityspuolta edustavat EADS ja Logica. Erillisverkot tarjoaa hankkeelle pelastustoimen operatiivisessa toiminnassa käyttämät tiedonsiirron välineet.
- Tällä hetkellä turvallisuusviranomaisten kaikilla hallinnonaloilla on meneillään murros tietojärjestelmien kehittämisessä ja käyttöönotossa. Meidän hanke tehdään tiiviissä yhteistyössä moniviranomaishankkeiden kanssa. Haluamme tuoda esille pelastustoimen omista lähtökohdista nousevat tarpeet ja niiden vaikutukset langattomaan tiedonsiirtoon tulevaisuudessa, kertoo PELTI-hankkeen päällikkö, erikoistutkija Kari Junttila Pelastusopistolta.
Ensimmäinen tiedonsiirtoon liittyvä kartoitus tehtiin vuonna 2002, jolloin moni asia näytti erilaiselta.
- Kymmenessä vuodessa pelastustoimen kenttä on muuttunut perusteellisesti, samoin teknologia. Toisaalta 10 vuodessa on saatu paljon kokemusta viranomaisverkon käytöstä. Silti pelastaminen ei ole paljoa muuttunut, vaan edelleen palokunnista lähdetään samoilla periaatteilla ja operatiivisella mallilla ratkoman kentän ongelmia, toteaa Junttila.
Pelastustoimessa on kehitetty ja otettu käyttöön erilaisia operatiivisia tietojärjestelmiä. Junttilan mielestä nyt on aika kerätä tietoa siitä, mihin kaikkeen langatonta tiedonsiirtoa halutaan.
- PELTI-hankkeen tavoitteena on selvittää, mitkä ovat todelliset tiedonsiirron tarpeet pelastusviranomaisen näkökulmasta ja mitä palveluita tarvitaan operatiivisessa toiminnassa. Samalla tarkastellaan VIRVE-verkon teknisiä valmiuksia nyt ja tulevaisuudessa. Meitä kiinnostaa myös se, mitä muita tiedonsiirtotapoja on olemassa, mitä niiden käyttöönotto pelastustoimelta vaatii ja mikä on niiden käytettävyys, listaa Junttila.
PELTI-hankkeen taustalla on monia muita turvallisuusviranomaisten hankkeita, joiden vaikutukset pelastustoimen tiedonsiirtoratkaisuihin pitäisi hahmottaa. On hätäkeskusuudistus ja siihen kiinteästi liittyvä tietotekniikan TOTI-hanke. Se on poikinut taas KEJO-kenttäjärjestelmien kehittämishankkeen, jossa pohditaan, mitä tarpeita viranomaisten johtamis- ja kenttäjärjestelmillä on hätäkeskusjärjestelmän suuntaan.
Junttila mainitsee edelleen Poliisin toimintojen virtaviivaistamisen ns. VITJA-hankkeen sekä valtion hallinnon turvallisuusverkko eli TUVE-hankkeen. Hän muistuttaa myös VIRKE-kehityshankkeesta, jossa panostetaan VIRVEn kehittämiseen.
- Nämä kaikki tuovat lisäpalikoita pelastustoimenkin tiedonsiirron mahdollisuuksiin, mitä operatiivisissa tilanteissa voidaan tehdä, uskoo Junttila.
PELTI-hanke on ajankohtainen myös siksi, että pelastusalalla toimii nyt 22 itsenäistä pelastuslaitosta, joilla ei ole olemassa konsensusta langattoman tiedonsiirron menetelmistä.
Tiedonsiirron tarpeiden erot kulminoituvat pelastuslaitosten kokoon, maantieteellisen toiminta-alueiden laajuuteen sekä suoritteiden määrään. Hän muistuttaa, että edelleen tärkein tiedonvälityksen kanava pelastustoimessa, ovat ryhmäpuhelut. Toisaalta yhteisen tilannekuvan kannalta olisi järkevää, että eri pelastuslaitosten tietojärjestelmät olisivat yhteensopivia.
- Esimerkiksi PEKE on yhteensopiva muiden viranomaisten käyttämän POKEn kanssa. Tarvittaessa yhteisnäkymä on napin takana, mitä on testattu mm. HARVA-hankkeessa Pohjois-Karjalan alueella, mainitsee Junttila.
- Kaiken kaikkiaan tietotekniikan pitää tukea operatiivista toimintaa sitä tehostaen, helpottaen tai parantaen. Tietotekniikka ei koskaan voi viedä huomiota varsinaiselta pelastustyöltä, hän painottaa.
Teksti: Tiina Jäppinen, VIRVE-uutiset 3/10
